Banglamphu, Bangkok 5.2.2009
klo 9:00. Voi, kun olen ollut laiska kirjoittamaan blogia! Välillä
ei oikein nettiyhteys pelannut, välillä ei juuri
kirjoitettavaa, välillä taas muuta tekemistä... Olen
nyt viettänyt lähes kuukauden Thaimaassa ja paluu Sri
Lankalle on lauantaina. Olisin toisaalta halunnut jäädä
tänne pidemmäksi aikaa, mutta en hankkinut etukäteen
viisumia. Täällä systeemi toimii eri tavalla kuin Lankalla. Rajalta annettuun leimaan annetaan ainakin
immigrationin ohjeiden mukaan jatkoa vain 10 päivää.
Edessä olisi siis ollut käynti esim. Laosissa, ja senkin
jälkeen maateitse palatessa irtoaa nykyään jatkoaikaa
vain 15 päivää. Ostin myös alunperin edullisen
lentolipun, joka on voimassa vain 30 päivää, joten
lippu olisi pitänyt muuttaa ja maksaa siitä noin 120 €.
Thaimaa on kiristänyt reissaajien maahantuloa
paljon viime vuosina, eikä ihme sinänsä. Rahakkaat
turistit ovat tervetulleita, mutta elämäntapaintiaaneja ja
muita pummeja ei tänne haluta. Israelilaiset taitavat edelleen
olla ei-toivottujen listan kärjessä. Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa paljon reissanneet
lienee tietävät miksi. Tuntuu kuitenkin, että
suhtautuminen rinkkareissaajiin on parantunut vuosien varrella. Vielä kymmenen vuotta sitten rinkan kanssa matkaavia
ja rähjääntyneitä reissulaisia katsottiin todella
nenänvartta pitkin. Thaimaalaiset ovat kai viimein tajunneet,
että monet haluavat pitää lomaa pienestä
budjetista huolimatta ja nauttia kauniista maasta, auringosta,
ruoasta, shoppailusta ja rennosta meiningistä. Loppujen lopuksi
rinkkareissaajat ylläpitävät paikallisten bisneksia
merkittävästi.
Muuten kyllä tuntuu, että kuuluisa
thaimaalainen hymy on monelta hyytynyt jo ajat sitten. Eilen oli
mielenkiintoinen ilta täällä Soi Rambuttrilla
Banglamphussa. Istuin iltaa neljän lattarimiehen (Argentiinasta,
Costa Ricasta, Equadorista ja Perusta) sekä Indonesian
kiinalaisen naisen kanssa.
Pari vuotta itseäni nuorempi Costa Ricalainen kaveri oli varsinainen politiikan, aktivismin ja konfliktien ratkaisun asiantuntija. Hän kertoi käyneensä
108 maassa (myös Suomessa, jossa oli joutua parin humalaisen
pieksemäksi Helsingissä! Naureskelikin että Helsinki
taitaa olla vaarallisempi kuin vaikkapa Karachi. Siinä taas
Suomi-kuvaa maailmalle!). Hän tuntui tietävän
todella paljon mitä maailmassa on meneillään. Oli
todella kiinnostavaa kuulla hänen näkemyksiään
sekä Sri Lankan tilanteesta että Thaimaasta ja
thaimaalaisista.
Tämä on minun viides reissu Thaimaassa ja
nyt ensimmäistä kertaa kävin myös pahamaineisella
Pattayalla. Mitäpä siitä voisi sanoa.. Hullua touhua
suurimmaksi osaksi! Asuimme tosin Helin kanssa Jomtien Beachillä
Etelä-Pattayalla, enkä tainnut käydä kovin montaa
kertaa Pattayan keskustassa. Majapaikkamme Prempree (500 b/yö/huone)
ja Away from home (800 b) guesthouse sijaitsivat kahden tähden
Welcome Jomtien Beach hotelliin vievällä pienellä
kadulla, jonka varrella sijaitsevat tyypilliset halvan näköiset
ravintolat /tyttöbaarit, pesulat, hierontapaikat, minimarketit,
nettikahvilat.. Usein tarjoilijan virkaa toimittaa perähikiän
riisipellon laidalta tempaistu tyttönen, jolla ei ole
minkäänlaista kielitaitoa tai kokemusta ravintola-alan
työstä. Välillä yksikertaisemman asian, kuten
teen tai hedelmäsalaatin tilaaminen tuotti vaikeuksia. Asiakkaat
kuitenkin, länkkärimiesten 'sponsoroimia' thaityttöjä
lukuun ottamatta, ovat ulkomaalaisia. Mielenkiintoista juu..
Toki Pattayalla ja varsinkin ympäristössä
on paljon myös kivoja paikkoja sekä kiinnostavaa nähtävää
ja tehtävää; meriretkiä, golfia, eläinpuistoja
jne. Minulta jäi aika paljon tekemättä, koska olin
edelleen flunssassa. Lopulta sain keuhkoputkentulehduksen, olin
tiputuksessa, sain lääkekuurit jne. Aloin parantua vasta
kun ystäväni Heli oli jo lähdössä takaisin
Suomeen. Kävimme yhdessä ennen ennen Helin kotiinpaluuta
thaimaalaisen Tigerin October 8 baarissa, jossa tutustuin hauskoihin
tyyppeihin. Siellä tuli vietettyä viisi iltaa peräkkäin
Tigerin, hänen tyttöystävänsä ja
muiden enemmän tai vähemmän vakkariasiakkaiden kanssa.
Juttelin parina iltana yksin matkailevan keski-ikäisen
kuusamolaismiehen kanssa, joka oli saanut tyttöbaareista
tarpeekseen ja siksi halusikin istua iltaa rauhassa kyseisessä
paikassa. Tutuistuin myös useampiin mukavan oloisiin
thainaisiin, jotka olivat suomalaismiesten tyttöystäviä.
Jomtienista suuntasin yksin pariksi päiväksi
Ko Sametin saarelle. Sametilla oli ihanaa, aurinkoista ja rauhallista kuten ennenkin. Lähdin sinne sunnuntaina, joten porukkaa ei ollut niin paljon kuin viikonloppuisin. Varasin Tubtim Resortista Ao Phutsalta etukäteen yksinkertaisen bungalowin (600 b/yö). En loppujen lopuksi jutellut Sametilla kenenkään kanssa. Nukuin, söin, kävelin, loikoilin puuterihiekkaisella rannalla, katselin merta, kelluin turkoosinvihreässä vedessä yrittäen tyhjentää pääni kaikesta hulinasta. Oli rentouttava ja antoisa reissu, jonka jälkeen olikin hyvä lähteä jatkamaan matkaa. Mietin hetken josko pysähtyisin matkalla Bangkokiin vielä yhdeksi tai kahdeksi yöksi Jomtienille, mutta sitten totesin, että eiköhän nyt ole juhlat juhlittu ja matka jatkukoon. Reissu Bangkokiin ei mennyt ihan niin kuin piti, joten songthaew, lautta, songthaew, vip-bussi ja kävely paikasta A paikkaan B kesti yli 7 tuntia, mutta sujui loppujen lopuksi varsin mukavasti ja maksoi vain 450 b (10 €). Tutustuin myös matkalla mukavaan ruotsalaiseen mieheen.
Nyt olen viettänyt pari yötä
viihtyisässä, rauhallisessa ja edullisessa Lamphu house
guesthousessa Soi Rambuttrilla Banglamphun rinkkareissaajien
ghetossa. Pieni, mutta varsin kivasti sisustettu ja siisti yhden
hengen huone maksaa 200 b/yö (nelisen €). Miehille ja naisille
yhteiset vessat ja suihkut ovat käytävällä, eikä
tule lämmintä vettä, mutta ei hirveästi haittaa
kun ulkona on kuitenkin reippaasti yli +30 c. Ensimmäisenä
iltana vessassa leijuva virtsan haju sekä lattialla lilluva
neste vähän arvelutti. Illmeisesti kyseessä oli
poikkeustilanne (varmaan joku mies taas sotkenut), koska sen
jälkeen tilat ovat olleet siistejä. Täällä
on myös edullinen 30 b/h langaton nettiyhteys sekä
kolikolla toimivat, kuulokkeilla varustetut koneet alakerran aulassa.
Olen taas viihtynyt Bangkokissa varsin hyvin, vaikka joitakin vuosia
sitten päätin etten enää majoitu tälle
alueelle. Muutama päivä täällä menee
kuitenkin varsin kepeästi.
Yksin matkustamisessa on se hyvä puoli, että
jotenkin väistämättä tutustuu ihmisiin. Huono
puoli taas on se, että harvemmin tulee pyydettyä ketään
7/11 minimarketista kahville tms., vaan yleensä tuttavuudet
syntyvät baareissa. Jos menee yksin baariin, niin
todennäköisesti vartin sisällä istuu jo jonkun
porukan pöydässä, juttelee baarin pitäjän
kanssa jne. Sittenhän sitä juomaa alkaa virtaamaan, vaikka itse oli klassisesti lähtenyt yhdelle. Porukka tilaa pullon
lisukkeineen pöytään ja siitä sitten kaadetaan
jokaisen lasiin halusit tai et. Tai sitten baaripitäjä tuo
eteen tarjoamansa tequilan tms. Yleensä kaikki juomat tulee
kulautettua naamaan vaikka ei aina niin maistuisikaan ja röökiä
palaa. Tekeekin varsin hyvää tälle vielä hieman
jatkuvalle keuhkovaivalle. Hauskaa on joka tapauksessa ollut ja kiva
tutustua moniin erimaalaisiin ihmisiin. Kuitenkin Sri Lankan
konservatiivisuus ja rauha (siis siellähän on nyt sota
pahimmillaan..) alkaa tuntua houkuttelevalta. En halua viettää
loppua vuorotteluvapaastani alkoholivierotuksessa tai
keuhkoparantolassa. Heh, heh! Vitsi..!
p.s. Eilen pitkällisen harkinnan jälkeen
löysin ja ostin minua miellyttävän napakorun. Hetken
mielijohteesta halusin saada sen heti tuikattua paikalleen. Onneksi
lävistäjä ei ollut paikalla eikä häntä
saatu kiinni. Aluksi oli kuulemma vessassa. Yksi myyjätär
lähti hakemaan häntä ja toinen vähän ajan
päästä soitteli perään. Istuskelin siinä
odottelemassa ja katselin avointa, kolmiseinäistä myymälää.
Kissa makasi vieressä hyllyllä nukkumassa. Päätin
poistua paikalta ja menin kunnon tatuioiti- /lävistysliikkeeseen,
jossa homma hoitui asiantuntevasti ja kustansi 300 b.
