Galle Fort su 22.2.2009 klo 10:30. Palasin Thaimaasta myöhään illalla la 7.2. Colomboon ruutuun yksi eli Horton Garden guesthouseen, josta aloitin Sri Lankan reissuni lokakuun alussa. Onnekseni tutustuin siellä heti seuraavana päivänä nuoreen intialaiseen liikemieheen. Hän oli hurmaava juttukaveri ja piristi mielialaani varsinkin kun kaikki ei mennyt ihan putkeen. Paluu Thaimaasta Sri Lankalle oli taas siirtymistä tunnelmasta toiseen. Tapasin heti sunnuntaina illallisella pari ystävääni, jotka jauhoivat lähes koko illan politiikka ja viimeaikaisia tapahtumia. Sinänsä oli mielenkiintoista kuulla missä mennään, mutta välillä kaikki alkoi taas tuntua niin epätodelliselta. Mietinkin mielessäni, että taas palattiin agenttitarinaan. Joku on vuotanut tietoja eräästä eurooppalaisesta lähetystöstä, jopa jotakin lähettiläitä uhkailtu karkoituksella jne.
Tällä hetkellä hyvin monet lähetystöjen työntekijöistä, toimittajista ja ihmisoikeus-/avustusjärjestöjen työntekijöistä puhumattakaan, elävät täällä valtavan paineen ja työtaakan alla. Tilanne ei totisesti ole helppo ja objektiivista /luotettavaa informaatiota tapahtumista on vaikea saada sekä välittää eteenpäin. Tiedot pohjoisen ja idän tilanteesta sekä IDP:den (Internally Displaced People) eli pakolaisten määrästä ja heidän olosuhteistaan vaihtelee huomattavasti lähteestä riippuen. Hallitus kieltää jyrkästi pommittaneensa sairaaloita tai muita siviilikohteita, ja täysin heidän talutusnuorassaan oleva paikallinen lehdistö maalailee runollisia kuvauksia siitä miten SF:n (Security Forces) eli turvajoukkojen työntekijät yrittävät henkensä uhalla auttaa pakolaisia taistelualueilla. Toiset, lähinnä kansainväliset lähteet, taas kertovat toisenlaista tarinaa. Se on kuitenkin selvää, että LTTE pitää siviilejä ihmiskilpenä ja jopa järjestää itsemurhaiskuja pakolaisia vastaaottavissa tarkastuspisteissä.
Sairaskertomus myös välitettavasti jatkui Colombossa. Kävimme helmikuun täydenkuun iltana 10.2. eli Navam Pereheirana katsomassa ystäväni kanssa hienoa kulkuetta Colombossa. Kulkueessa oli 55 koristeellisiin asuihin puettua elefanttia sekä lukuisia ryhmiä perinteisiin asuihin pukeutuneita tanssijoita ja soittajia. Tuhansia ihmisiä oli seuraamassa kulkuetta, minkä vuoksi aluksi mietinkin onko paikalle järkevää lähteä ollenkaan. Kulkue sujui kuitenkin varsin rauhallisesti ja ilman mitään ikäviä välikohtauksia. Ihmettelin miten jalkani särkivät niin kovasti palattuamme hostelliin, mutta yöllä syy selvisi kovan kuumeen noustessa. Olikin sitten pari päivää varsin kanttu vei. Onneksi asuin Horton Gardens'ssa, jossa henkilökunta ja muut asukkaat olivat niin ihania ja ystävällisiä. Ystäväni heitti minut autolla lääkäriin, joka totesi, ettei kyseessä ole pitkittynyt keuhkoputken tulehdus tai keuhkokuume, vaan todennäköisesti virusperäinen kuumetauti.
Paikallinen ystävämme sairastui samaan aikaan, mutta valitettavasti kyseessä oli eri tauti. Hän sai toisen kerran elämänsä aikana denguen, mikä on muuten erittäin vaarallista, ja päätyi lopulta useiksi päiviksi sairaalahoitoon ja oli aivan pohjalukemissa. Tällä hetkellä hän on hyvää vauhtia toipumassa ja eilen tavatessamme oli jo enemmän oma itsensä. Colomboa ympäröivillä asuinalueilla on lehtitietojen mukaan taas ollut jonkinlainen dengue-epidemia, vaikka nyt ei ole ollut kovin sateista. Denguehan tarttuu erityisesti kaupunkialueilla päiväsaikaan pistävien hyttysten välityksellä, eikä siihen valitettavasti ole mitään rokotusta, eikä varsinaista lääkitystäkään. Ainoastaan totaalinen lepo, parasetamoli (mahdollisesti jotakin muitakin lääkkeitä voidaan antaa), nesteytys ym. auttavat.
Lähdin Colombosta kimpsuineni autolla Sallaa vastaan lentokentälle hänen palatessaan lyhyeltä työreissulta Intiasta. Ajoimme (Siis autonkuljettaja ajoi. Itselleni ei tulisi mieleenkään ajaa täällä!) yötä myöten suoraan Galleen, johon Salla muutti kuukausi sitten. Itse siirryin seuraavana päivänä asumaan Beach Haven guesthouseen suojeltuun kulttuurikohteeseen vanhaan kaupunkiin eli Galle Fort:iin. Tämä on kotoisa, sri lankalaisen perheen asuttama ja ylläpitämä vanha guesthouse. Perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi isoäiti (joka aikoinaan on perustanut kyseisen majatalon) sekä herttaiset 11-, 14- ja 16-vuotiaat lapset. Perheen kanssa asumisessa on se hyvä puoli, että näkee paikallisten arkista elämää ja kuulee heidän kertomuksiaan menneistä tapahtumista jne. Huono puoli on se, että minkäänlaista yksityisyyttä ei ole. Paikalliset ovat hyvinkin kiinnostuneita ulkomaalaisten elämästä ja touhuista. Muiden asukkaiden kanssa keskusteltaessa kannattaa myös miettiä mistä puhuu ja mitä sanoo perheenjäsenten läsnäollessa, ettei loukkaa isänmaallista perhettä.
Olen tutustunut Fortin guesthousessa mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin. Osa on pyörähtänyt täällä pikaisesti matkustelunsa lomassa ja osa on pidempiaikaisia asukkaita. Tähän asti miellyttävin tuttavuus on ollut itseäni muutamaa vuotta vanhempi, ranskalainen matkailijatar. Hän on lähtenyt neljä vuotta sitten Italian Venetsiasta seuraamaan Marco Polon reittiä sekä maa- että meritietse puolen vuoden pätkissä kerrallaan. Aina välissä hän on palannut Ranskaan puoleksi vuodeksi työhönsä opettajana. Hänen matkansa Uzbekistanin ja muiden Keski-Aasiaan maiden kautta Kiinaan, sieltä etelään mm. Sumatralle, Myanmariin, Andaman Islands:lle jne. on ollut niin uskomaton seikkailu. Tällä hetkellä hän on Intiassa, jossa matkustaa länsirannikkoa etelästä Pakistaniin asti. Sieltä hän aikoo ymmärrettävistä syistä jättää väliin Afganistanin ja Irakin, ja palata mm. Iranin kautta takaisin Venetsiaan, josta matka alkoi neljä vuotta sitten. Odotan innolla kutsua hänen ranskankieliseen (hyvää harjoittelua!) blogiinsa.
Ranskalaisella ystävälläni oli Intian viisumia odotellessa viikon verran aikaa tutustua Etelä-Sri Lankaan, jossa hän ei viime vuotisella reissullaan käynyt. Hän lähtikin seurakseni aivan etelään Tangalleen Rocky Point Bungalowin ashtanga jooga retriitille. Noin kolmetuntinen matka Gallesta Rocky Point:iin sujui leppoisasti matkakertomuksia kuunnellessa ja mielipiteitä vaihtaessa. Erityisesti hänen kertomuksensa Keski-Aasiasta sekä Myanmarista olivat todella kiinnostavia. Ihmettelin miten ranskalainen perheenäiti ja opettaja uskaltaa lähteä moiseen seikkailuun, mutta sitten jonkinlainen selitys kaukokaipuulle löytyi. Ystäväni on näet kotoisin La Réunionista Afrikan kupeesta ja asunut nuorena myös Ranskan Guyanassa Karibialla. Vietimme pari rentouttavaa päivää kauniissa ja rauhallisessa Rocky Poitissa lukien, joogaten, hyvää ja terveellistä ruokaa nauttien, mukavien ihmisten kanssa keskustellen. Olisin mielelläni voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta kyseinen paikka on aika hintava tämän hetkisen budjettini huomioiden.
Mikäli ihmettelette otsikkoni viittausta rakkauteen, olen huomannut täällä outoja ilmiöitä paikallisten miesten tavatessa kaltaiseni sinisilmäisen ja vaaleahiuksisen naishenkilön. Joiltakin tuntuu yht'äkkiä katoavan päästä esim. tieto, että onkin itse naimisissa! Huolestuttavaa, eikö?! Samoin, mikäli joku paikallinen mies onnistuu, välillä myös kepulikonsteja käyttämällä, saamaan naisen puhelinnumeron, email-osoitteen tms., niin johan alkaa langat laulaa ja viestiä pukkaa, ihan riippumatta siitä saako minkäänlaista vastakaikua. Yhteydenotot onneksi näyttävät loppuvan siihen, kun todella tylysti kieltää kyseistä henkilöä lopettamaan soittamisen ja viestittelyn.
Siirsin paluuni Suomeen muutamaa viikkoa suunniteltua aikaisemmaksi eli koneen pitäisi olla Hki-Vantaalla pe 13.3. klo 13:55. Hyvä päivä ja aika, eikö? Haluan vähän chillata ja koota itseni, saada kämppäni jonkinlaiseen järjestykseen, tavata perhettä ja ystäviä ennen töihin paluuta (Voi luoja!) 1.4. lukien. Loppumatkan elelen näköjään päivä kerrallaan, ilman sen suurempia suunnitelmia. Jotain suunnitelmia toki on, mutta nekin näyttävät päivittäin vaihtelevan, riippuen mielialasta ja siitä keneen tutustuu, mitä muilla on mielessä jne. Mahdollisesti pääsen ensi viikolla erään guesthousen asukkaan kanssa autolla tavaroineni Colomboon. Lähetin osan kamoista kotiin jo Thaimaasta Helin, hänen isänsä sekä postin välityksellä. Täällä olen jo osittain pakannut isomman postipaketin.
Tiikerit iskivät taas perjantai-iltana kahdella pienkoneella Colomboon. Tässäkin tapauksessa tapahtumien todellisesta kulusta on hieman ristiriitaista tietoa lähteestä riippuen. Kaikki ovat kuitenkin lienee yhtä mieltä siitä, että itsemurhalentäjien lisäksi kaksi muuta kuoli ja noin 40 loukkaantui, keskeisellä paikalla sijaitseva monikerroksinen verovirasto vaurioitui aika pahasti ja molemmat koneet tuhoutuivat. Varotoimena kansainvälinen lentokenttä suljettiin väliaikaisesti ja lennot ohjattiin Intian puolelle. Onneksi en tällä kertaa ollut kaupungissa. Ei niinkään siksi, että esim. Narahenpitan alueella olisi ollut mitään vaaraa, mutta jo pelkkä sähköjen katkeaminen useiksi tunneiksi pimeässä ja kuumassa kaupungissa on aika ikävää. Osassa kaupunkia tunnelma oli ilmatorjunnan tulituksen vuoksi ollut taas kuin taistelutantereella.
Eilen löysimme uuden, kivan biitsin hieman Unawatunan eteläpuolelta. Kyseisellä paikalla on mm. Wijaya-guesthouse, jossa oikein viihtyisä rantaravintola. Kivi-/koralliriutan ansiosta rannalle muodostuu ikäänkuin suuri luonnon uima-allas. Oli mukavaa viettää kiva rantapäivä Sallan kanssa ennen paluutani Suomeen. Emme ole juuri ehtineet viettää yhteistä laatuaikaa reissuni aikana. Sallan työkuviot hieman taas muuttuivat, joten hän joutui tänään palaamaan Colomboon. Itsekin palaan sinne lähiaikoina, mutta varmaan lähden vielä käymään jossain ennen kotiinpaluuta. En vielä oikein tiedä mitä, missä, milloin ja kenen kanssa, vai yksin, mutta eiköhän sekin tässä selkiä. Ajatukset alkavat selkeästi olemaan jo paljon kotona Suomessa ja paluussa arkeen, eikä rannat, luonnonpuistot, vanhat kivet ja muut nähtävyydet enää herätä mitenkään suuria intohimoja. Reissuväsymys on itselleni selkeä merkki siitä, että olen jo ollut riittävän pitkän aikaa reissussa ja vapaalla.
p.s. http://www.hrw.org/en/news/2009/02/19/sri-lanka-end-war-civilians
