Maailman suuruutta on välillä vaikea käsittää. Ja jos jotain olen oppinut tässä viimeisten kuukausien aikana ei sitä oikein pystykään. En ainakaan minä. Lähemmäksi sen ymmärtämistä voi kuitenkin päästä.
Olen kokenut kiehtovaksi pari kertaa kiivetä Bogotan kuuluisalle Monserrate-vuorelle, jonne pääsee jalkaisin ilmatteeksi noin tunnissa, kun vähän urheilee tai sitten kaapelikärryllä muutamaa Kolumbian milliä vastaan parissa minuutissa.
Useimmat maan ulkopuoliset vierailijat pyörivät Bogotan alueella vain sen vilkkaimmalla keskusta-alueella tai sen lähialueilla, jotka ovat hyvin turistiystävällisiä - myös ilta-aikaan. Bogotan ydinkeskusta on pitkälti 24/7 vartioitua aluetta, jossa iltaisin voi välillä saada olla hyvinkin rauhassa, mikäli ei välitä aseita harteillaan pitävistä poliisipojista, jotka useimmilla kadun kulmilla norkoilevat (norkoilevat on oikea sana kuvailemaan asiaa, sillä suurin osa heistä tuntuu vain selailevan älypuhelintaan). Päivisin meno on hyvin vilkasta ja mikäli halajaa päästä tien ylitse, on uskallettava ottaa hieman omaa tilaa.
Ollessaan ydinalueella jää Bogotasta pinnallinen kuva. Ylipäätään tämä sama ilmiö toistuu jokaisessa miljoonakaupungissa. Näemme vain sen siloitellun, siistityn, markkinakelpoisen pinnan, jossa kaikki liiketoiminta tapahtuu. Sen ulkopuolella jää suuri osa paikallisten ihmisten todellisuutta. Kun olen liikkunut Bogotan ydinalueella, on se jossain vaiheessa saanut tunteen, että kaupunki on täysin hallittava ja mieleni harhautuu luulemaan kaupunkia pienemmäksi kuin se onkaan.
Kyseessä on kuitenkin yli 8 miljoonan ihmisen kotikaupunki. Se luku ei ole pieni. Suomen asukkaiden lisäksi pitäisi hakea täytettä Ruotsin puolelta saadakseen vastaavan väkiluvun asuttamaan yhtä kaupunkia. Käsittääkseni tätä laajutta olen kokenut kipuamisen Bogotan vuorelle arvokkaaksi kokemukseksi. Sieltä vuoren päältä sen nimittäin näkee, kuinka laajalle kaupunki levittyy. Se levittäytyminen ei näy hienojen hyvin huollettujen korkeiden talojen ja kirkkorakennuksien jatkumisena vaan ympärillä näkyvät alueet ovat heikkorakenteisten talojen ja jätteiden ympäröimiä asuinalueita, slummeja. Suuri osa miljoonakaupungin asukkaista elää absoluuttisessa köyhyydessä, joka voi viedä elämään kadulle - ikää katsomatta.
Tutustuin paikalliseen bogotalaiseen perheeseen, joka tekee sosiaalityötä yhdellä Bogotan slummialueista. Pääsin heidän kanssaan vierailemaan alueella ja tapaamaan perheitä, joita he auttavat. Perhe tekee tärkeää työtä parantaakseen perheen lasten olosuhteita. Osa lapsista on vailla kunnon kotia ja huoltajia. Tuntemani perhe on perustanut slummiin keskuksen, jossa järjestetään toimintaa niin perheen lapsille kuin vanhemmille. Siellä lapsilla on mahdollista tulla harrastamaan aikuisen ohjauksessa tai saamaan apua koulutehtävien kanssa. Tällä hetkellä ylläpitäjät suunnittelevat ilmaisen, terveellisen arkipäivinä jaettavan välipalan tarjoamista keskuksen tuen alla olevien perheiden lapsille.
Kun pääsin käymään tässä Bogotan yhdessä melko suljetulla slummialueella, täytyy sanoa, että muutaman päivän sulattelun se vei, että ymmärsi edes hiukan siitä todellisuutta, joka niin monelle kaupungin asukkaalle on todellista elämää päivittäin. Ulkopuolisen silmään se näyttää karulta ja täysin järjestäytymättömältä. Yhteiskunnan säännöt eivät ulotu slummeihin - virkavallan turva ja sosiaaliapu ei ole taattu. Siksi tällainen yksityinen sosiaalityö, jota tuttavaperheeni tekee astuu entistä suurempaan merkitykseen.
Tästä auttavasta perheestä tuli minulle tärkeä lyhyen Bogotassa olemisen aikana. Se, miten ylipäätään löysimme toisemme perheen kanssa, johtuu siitä, että perheen tekemää työtä tukee suomalainen järjestö Koti Lapselle Ry. Olen iloinen löytäessäni tällaisia kontakteja ja huomatessani, miten ruohonjuuritasolla eri maiden välillä tapahtuu yhteistyötä, jolla edesautetaan heikommassa asemassa olevia.
Omien kokemuksieni jälkeen niin Guyanan kehitysprojektissa mukana ollessa kuin latinalaisen amerikan köyhemmillä alueilla vieraillessa en itse ainakaan keksi mitään sen tärkeämpää investointikohdetta kuin maailmamme lapset. Niin kliseistä kuin se onkin, niin totta se on. Ja tietysti maailman lapset pitävät sisällään myös kotimaamme lapset - siksi aion Suomeen palatessani jatkaa työtäni niin Pelastakaa Lapsissa kuin muissa järjestöissä, jotka työskentelevät lasten oikeuksien eteen.
