Lähdin Panamasta kesäkuun alussa takaisin Kolumbiaan. Kolumbiasta on muodostunut minulle magneetti, joka ei vain niin helposti päästä kenttiensä ylitse. Panamakin on ollut osa Kolumbiaa ennen lopullista itsenäistymistään, joten en vielä kovin kauas ole täältä päässyt maaliskuun jälkeen - ja hyvä niin.
Kun lähdin Kolumbiasta Panamaan, sain kuulla paikallisilta Bogotan oppailta, että jos koskaan palaatte Kolumbiaan, menkää Karibianmeren sijaan vierailemaan Tyynenmeren puolella. En ollut sitä aluksi harkinnutkaan, sillä missään ei siitä ikinä puhuttu. Se jäi kuitenkin kytemään mieleen, sillä suunnitelmissa oli palata Panaman-projektin jälkeen parin viikon reissulle Kolumbiaan kotijoukkojen kera.
Kun minulle annettiin valtuudet suunnitella reissureitti, tarkoitti se sitä, että nyt oli aika lähteä kokeilemaan afrikkalaisvaikutteista pasificopuolta Kolumbiasta. Tyynenmeren puoli ei ole niin suosittu Kolumbian matkailukohde, sillä sinne pääsy ei ole yhtä tavoitettavissa kuin monet muut kohteet. Kehittymistä on myös hidastanut poliittiset suhteet eikä valtiolla ole ollut niin paljon kiinnostusta kohentaa olosuhteita. Ylipäätään hallituksella on taipumus laittaa maan kehittämiseen tarkoitetut rahat omaan pussiin. Turismi mielessä joitakin vuosia sitten Tyynenmeren alueelle menoa ei suositeltu. Niistä ajoista on kuitenkin menty eteenpäin ja nykyään Tyynenmeren saaristo on oiva kohde päästä sisälle afrokolumbialaista kulttuuria tuoreine kalalautasineen ja rytmimusikkeineen.
Iso osa alueen asukkaista alkuperäiskansan edustajien lisäksi on mustaihoisia afrikkalaisväestön jälkipolvia, jotka vastaanottavat mielellään vieraita niin kotimaasta kuin ulkomailta ja esittelevät omaa kulttuuriaan ylpeydellä. Alueelta on löydettävissä myös länsimaalaista luksusta mutta enemmän paikasta saa irti, kun elää lähempänä autenttista paikallista maailmaa. Rannikkokylässä, jossa me vierailimme oli lakkojen takia katkaistu osittain voimalähteitä eikä energiaa virrannut kaikkialle. Alueella on myös viime aikoina harjoitettu protesteja, sillä alueen asukkaat eivät ole tyytyväisiä palveluihin, joista valtio ei vieläkään pidä täysin hyvää huolta. Me näimme matkalla takaisin sisämaahan valtavan opettajalauman marssimassa valtatiellä oikeuksiensa ja lasten oikeuksien eteen. Suurimpaan osaan Tyynenmeren rannikon alueista ei ole tieyhteyttä vaan paikkoihin on otettava vene satamakaupungista tai sitten lennettävä sisämaasta. Protestien takia veneyhteys saaristossa on välillä ollut myös tauolla, jolloin kyliin ei ole virrannut kaikkia tuotteita. Ilmeisesti yhteydet ovat olleet välillä pidempäänkin katkolla, mutta se ei kuitenkaan ole liikaa vaikuttanut paikallisten elämään. Kyläläiset pystyvät tuottamaan omiin tarpeisiin omin voimin lähes kaiken tarpeellisen. Rahavirta voi kuitenkin olla katkolla, sillä turismi on tällöin vähäisempää.
Meidän aikamme saaristolla oli kuitenkin tyyni. Ainut mistä jouduimme luopumaan oli illallissolut, jota ei vielä oltu ehditty sisämaasta kuljettamaan lakkojen jälkeen. Ei siis voi sanoa, että paljosta olisimme joutunut luopumaan. Mikä yllätti, oli se, että majapaikkamme Juanchaco-nimisessä kylässä sijaitsi armeijan meri-ja ilmavoimien vieressä. Olimme välillä armeijapukuisten miesten ympäröimänä, joten olo oli ekstraturvallinen.
Meidän yöpymispaikka muistutti suomalaista puista mökkiä, joka mukavasti hyvän ikkunoiden välisen tuuletuksen ansiosta viileni yöksi ja antoi päivän hikoilulle tauon. Olimme paikan ainoat matkailijat ja saimme majapaikan pitäjän jakamattoman huomion. Tämä oli Etelä-Amerikan matkani 1. reissu, jossa sain koko oleskeluajaksi paikallisoppaan. Näin reissun loppuajalla budjettia alkaa katsoa uudella silmällä eikä enää tarvitse joustaa kaikessa vaan voi ilolla tukea paikallisia elinkeinoja eikä hoitaa itse kaikkea säästääkseen rahaa.
Paras tapa kokea Tyynenmeri on tietenkin mennä aaltojen pinnalle - ja alle. Jos olisimme tulleet alueelle kuukauden myöhemmin, olisimme olleet osa turismiaaltoa, joka saapuu seuraamaan valaiden vaellusta ja uusien valaiden syntymää. Valaat olivat jo saapuneet takaisin, mutta kesäkuu on vielä suojeluaikaa, jolloin "pieniä" noin 6 metrin mittaisia valasvauvoja ei pääse vielä valaiden katselualuksilta seuraamaan. Valaat menivät ohitse mutta pääsimme nauttimaan meren muista nautinnoista: pitkistä kajakki- ja melontaretkistä paikallisten seurassa. Olimme osa Tyynenmeren aaltoja, jotka noin kuuden tunnin välein tulivat voimalla iskemään kallioita ja toisten kuuden tunnin välein tarjosivat avonaisen hiekkarannan aaltouinnille.
