En ole aivan päässyt sisälle panamalaiseen ydinmeininkiin, sillä paikka, jossa elän ja työskentelen on vahvasti jenkkipainotteinen ja osa työkavereistani on Kolumbiasta. Etenkin tällä hetkellä jenkki-kulttuuri on voimissaan, sillä keskuksemme isännöi parinkymmenen hengen yliopisto-opiskelijan poppoota, joka on täällä tekemässä kesäkurssia ilmakuvien otosta ja kartoittamisesta.
Opiskelijat opettajineen samoilevat metsissä ilmakameransa kanssa ja kiertelevät mittalaitteiden kanssa ottamassa puiden strategisia mittoja saadakseen selville alueen biomassa- ja hiilipitoisuustilanteet. Välillä omien töideni välissä olen päässyt heidän mukaansa luennoille ja kenttätyötä tekemään. Valitettavasti koska meillä on näin paljon USA:sta tulleita vieraita, emme ole voineet pitää panamalaista menua yllä joka päivä. Isännät täällä eivät uskalla tarjota riisiä päivittäin kera jauhobanaanien ja linssien. Minua se ei haittaisi, sillä näiden Etelä-Amerikan kuukausien olon aikana riisistä on tullut minulle aterialla sääntö. Se on poikkeus, jos lautaselta ei löydy riisiä. Maassa maan tavalla - Suomessa syön todella, todella harvoin riisiä (sillä haluan suosia kotimaista ohraa!) Ja ne uppopaistetut ruokabanaanit - voisin elää niillä! Ja ylipäätään uppopaistettu ruoka. Ah. Sitä kyllä riittää. Se on ainakin hyvä tapa eliminoida bakteereja ja tehdä ruoasta maistuvaa. Onhan se vähän niin, että hygieniataso ei aina päätä huimaa ja toisaalta tropiikin olosuhteissa asioita vain on hankalampi säilyttää pitkään hyvänä.
Täälläkin meillä on ollut hieman haasteita kylmäsäilytyksen kanssa, kun energia on sidoksissa sateisiin ja siihen, millainen virta joessa on. Että jos pitkään on sateetonta, jää jääkaappi vaille energiaa. On meillä varageneraattori, joka on nyt ollut käytössä ryhmän ruokahuollon takia.
Panamassa on laki, että yrityksen työntekijöistä 90% pitää olla panamalaisia. Meidän joukoissa se ei aivan taida toteutua mutta tulevaisuudessa toivottavasti. Tällä hetkellä mukana on kuitenkin hyvä joukko panamalaista verta. Sen olen kuitenkin tässä useaan otteeseen saanut kuulla, että se ei ole ihan helpoimmasta päästä löytää panamalaista työntekijää, mikäli työn jälkeen haluaa olla tyytyväinen. Ylipäätään työkulttuurin ymmärtäminen vaatii täällä ilmeisen pitkän oppimäärän. Panama on pitkälti palvelujen maa, mikä tarkoittaa, että työpaikkoja palvelujen parissa riittää. Työnlaadulla ei ole suuria tavotteita, joten ihmisiä harvemmin erotetaan työpaikoistaan. Heti ensimmäisenä päivänä, jonka vietin itse Panaman pääkaupungissa, pomoni varoitti panamalaisesta ystävällisyydestä palvelupaikoissa: sitä ei ole. Etenkin Kolumbiasta tulevana, jossa varmasti elää Amerikan aidoiten hymyilevät ihmiset, saattaa olla shokki mennä panamalaiseen ruokakauppaan. En viettänyt kauaa kaupungissa, joten en ole varma, pitääkö kuulemani väitteet epäystävällisyydestä ja huonosta työnjäljestä paikkaansa. Täällä viidakossa olen saanut tutustua paikallisiin panamalaismaalaisiin, jotka ovat olleet superavuliaita ja iloisia kohdatessaan minut.
Ehkä suurkaupungeissa yleensä meno on vähemmän ystävällistä. Ihmiset ovat kiireisiä ja ahdistuneita muista ihmisistä, ruuhkista, jonottamisesta ja täysistä kaduista. Onhan se ymmärrettävää. Panama on siitä kiehtova, että täällä populaatiosta alkuperäiskansoja on yli 10 % väestöstä. Näillä leveysasteilla elää Guna-heimo, joilla on lähes 50 000 ihmisen vahvuus. Eräs gunalaisista, joka on toiminut kansan oikeuksien ajajana asuu tässä meidän keskuksen tiluksilla. Guna-heimolaisilla on oma autonomia ja he ovat toden totta ovat ottaneet maansa haltuun: mikäli rajan haluaa ylittää, on siitä maksettava parikymmentä dollaria. Gualaiset ovat poikkeus alkuperäiskansasta: heidän populaationsa ja asemansa eivät ole heikentyneet vaan päinvastoin. He ovat löytäneet uuden elinkeinon turismin parista ja ovat päivittäneet heidän alkuperäisen kulttuurinsa uuteen uskoon. Tämä tarkoittaa että he ovat hylänneet peltonsa ja kuokkansa ja keskittyneet täysillä palvelujen tarjoamiseen turisteille niin rannikolla kuin omistamillaan saarilla. He ovat päässeet vaurastumaan mutta siinä samalla sitten kadottaneet taitonsa maanhoidon parissa. Maa ei kuitenkaan ole tyhjänä: tilalla ovat nyt roskaavat turistit.
Opiskelijaryhmä on lähdössä vierailemaan pomojen kanssa yhdellä näistä Guna-saarista. Minä saan jäädä talovahdiksi syömään jauho(ruoka)banaaneja ja ehkä siinä ohessa muutamia uppopaistettuja maissijauhoista valmistettuja kääryleitä.
