Aika harvoin elämässä on enää viime vuosien aikaan niitä tilanteita, ettei minulla olisi ollut internetiä käytössä. Lähtiessäni Suomesta syyskuun lopussa en ollut varma, kuinka paljon pystyisin olemaan kontaktissa muihin internetin välityksellä. Ajattelin, että tuskin tulisi kovin monen päivän taukoja: sillä c'moon internet - it is a worldwide! Aika syrjäkylille pitäisi uskaltaa lähteä, että joutuisi internetin ulottumattomuuteen, tuumailin.
Guyanassa ollessani nettiin pääsy osoittautui kuitenkin haastavaksi. Guyanassa wifi-verkostot eivät ole vielä levinneet kovin laajalle - ainoastaan pääkaupunkiseudulla internetin käyttö ravintoloissa tai kahviloissa tai muissa julkisisssa tiloissa saattaa olla mahdollista. Kukaan ei hanki kotiinsa langatonta internetyhteyttä. Syy selvisi mennessäni kerran tulostamaan erääseen kopiointiliikkeeseen sähköpostini tiedostoa. Se ei sitten ollutkaan ihan pikkujuttu. Mieleeni tulivat ne lapsuuden vuodet, jolloin yhdistimme puhelinlankaverkon kautta tietokoneen internettiin ja odotimme sormet ristissä internetsivujen latautumista pykälä kerrallaan. Guyanan ensimmäinen ja viimeinen yhden sivun tulostusoperaationi kesti hitaan nettinyhteyden takia todennäköisesti lähes puoli tuntia.
Mutta jo vain, jo vain. Guyanassa puhelimeeni hankkiman paikallisen liittymän netti oli tehokas, toimiva ja nopea - mutta se oli arvokas, joten jouduin päivittäin tarkkailemaan, kuinka paljon dataa olin käyttänyt. Ennen sitä en tietänyt, mitä eroa giga- ja megabiteillä edes on.
Ihan sama meininki tässä kehittyvässä valtiossa kuitenkin oli kuin länsimaissa älypuhelinten kanssa - huolimatta siitä, että datan arvo oli triljoonasti enemmän, ihmiset kulkivat kaduilla nenä tiukasti napittaen tätä valoa hohkavaa älyruutua.
Perussa ollessani olen mennyt pelkillä wifi-verkoilla ja jonkun kerran lainannut nettiä jonkun paikallisen puhelimesta omaani. JA KÄÄK: olen elossa, vaikka olen ollut uskomattomat jopa NELJÄ päivää PUTKEEN ilman internetyhteyttä. Se on pitkä aika! Mieti, milloin se tapahtui sinulle viimeksi. Ai-van!
Ihme kyllä, internetin puuttuminen ei teekään oloa vajaaksi ja puutteelliseksi. Nyt kun kaikenlaisia sovelluksia voi ladata puhelimeen toimimaan offline-tilassa, pärjää aika pitkälle! Olen esimerkiksi todella kiitollinen kartta- ja sanakirjasovelluksista, jotka toimivat ilman internetyhteyttä.
"Kato googlesta" -toimintaohje ei olekaan viime aikoina toiminut ihan niin kätevästi, mikä on ihanan tyydyttävää: voin siis väittää jotain ja antaa toisten kuvitella ainakin hetken pidempään olevani oikeassa. Väittelimme muun muassa erään täällä majailevan jenkkitytön kanssa siitä, kuinka monta osavaltiota USA:ssa on. Luulen, että olen heikoilla, mutta koska emme voi tarkistaa asiaa, emme vielä tiedä, kumpi oli oikeassa.
Olen myös huomannut, kuinka helposti luotan internetin ja puhelimen antamaan tukeen. Paljon, paljon enemmän kuin muistiini. En juuri paina mieleeni katujen, paikkojen, kaupunkien tai ihmisten nimiä vaan skriivailen ne rakkaan Huaweini elektroniseen post-it-lappu-landiaan.
En toisaalta aina tee edes sitä. Kun olimme aussiystävieni kanssa uudenvuoden aikaan rantakaupungissa, meiltä kysyttiin muutamaan otteeseen kaupungilla ollessamme yöpymispaikkaamme. Meistä kukaan ei pystynyt vastaamaan siihen yhtikäs mitään, sillä emme tienneet majapaikkamme nimeä emmekä osoitettamme. Siinä vaiheessa sitä tunsi itsensä hieman tyhmäksi, kun joutui kohottamaan olkia ja kertomaan, ettei tiedä, missä koti on. Tiesimme vain reitin majapaikkaamme - eikö se riitä...?
Elossa olemisen kannalta, Internet tuntuu pelastusrenkaalta. Sen avulla sitä aika paljon vie elämää eteenpäin, luo suunnitelmia ja pitää yhteyttä muihin. Joten ne hetket viikosta täällä Sacred Valleyn maaseudulla, jolloin pääsen internetin ääreen käydessäni lähikaupunkien kahviloissa, tuntuvat jokseenkin erityisen merkityksellisiltä. Seuraavan kerran mennessäni tilaamaan kupin kuumaa saadakseni wifi-yhteyden, tarkistan <USA:n osavaltioiden määrän, mutta jos olen väärässä, taidan pitää tiedon vain itselläni.
