Minut on helppo saada innostumaan. Siihen riittää esimerkiksi värikkäistä kasviksista täytetty hylly, jonka kaikki antimet on vapaasti käytettävissä.
Meidät on pidetty tilalla vahvasti kasviksien täyteisessä keittiössä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen ollut tyytyväinen. Olen rakastanut kokkailua täällä. En ole pitkään aikaan elänyt tällaisessa tilanteessa, jossa pystyisin kokkailemaan niin runsaista paikallisista tuoreista raaka-aineista päivittäin. Ja mikä parasta: nälkäisiä suita on ollut ruokittavana useampi, joten olen saanut innoissani hämmentää isompaa soppaa kattilassa.
Tilanomistaja hommaa raaka-aineet ja on tyytyväisin silloin, kun kattila porisee täytenä liedellä. Ja ruoasta ei ole kyllä ollut pulaa huolimatta siitä, että tuntuu kuin meillä kaikilla olisi pohjattomat vatsat. Ei ole tarvinnut huolehtia siitä, että joku olisi kauhistellut ottamiani lautasen reunan ylitse pursuilevia ruoka-annoksia, kun kaikille näyttää santsiannokset kelpaavan tässä huushollisa. Mistä lie paikan ruokahalu tulee, mutta en laita pahakseni. Syöminen on ihanaa.
Ruokajuomaksi kulautamme poskeen useasti chichaa. Chicha on paikallinen perulainen janojuoma, joka on tehty maissista. Eräänlainen versio suomalaisesta kotikaljasta. Sekoitimme chichaa eräänä päivänä itse erään paikallisen perulaisen Capulli-marjan kanssa, joita kiipesimme amerikkalaisen ystäväni kanssa eräänä päivänä puusta kurottelemaan.
Meidän naapurissa on mansikkatila ja kylästä löytyy muutama muukin - kenties sen takia kylässämme hyvin tyypillinen chica on mansikkachicha. Näitä chicaa tarjoilevat kuppilat täyttyvät paikallisista janomiehistä auringon ollessa korkeimmalla. Halusimme erään työpäivän jälkeen käydä kokemassa näiden kuppiloiden tunnelman, mutta meitä kiellettiin menemästä sillä iltaan mennessä juottolat hiljenevät ja chichatynnyrit tyhjenevät. Ihmiset, jotka eivät ole täkäläisiä kokevat nämä chicheriat optimaalisiksi paikoiksi päästä osaksi paikallista kulttuuria. Tilanomistaja kutsuu niitä ketsuakouluiksi, sillä ne ovat paikkoja, joissa hän on oppinut paikallisen ketsuan kielen.
Mansikkachica vie kielen mennessään. Mutta varovainen juoman kanssa kannattaa olla, sillä promilleja juomassa taitaa olla hitusen enemmän kuin kotimaisessa kotikaljassamme. Sen verran herkkua juoma kuitenkin on, että se maistuu myös kulmakunnan inkalapsillekin.
Päivät sienitilalla vierähtävät nopeasti. Iltaisin kokoonnumme yhteen ja kokkailemme yhteisen aterian. Välillä on hankala tietää, kuinka paljon nälkäisiä suita ruokapöydän ääreen kokoontuu. Täällä tilalla on sellainen magneetti, joka vetäisee porukkaa sisään ruoka-aikaan. Aluksi olikin hankala orientoitua siihen, että porukkaa tulee ja menee ja kesti jonkin aikaa hoksata, ketkä kuuluvat tilan vakiokalusteisiin ja ketkä ovat vain kylässä pistäytyviä ystäviä. On hauska tavata uusia ihmisiä, vaikka kyllähän se vähän rankkaa välillä on, kun ei voi koskaan tietää, kenet keittiössä tänään kohtaa.
Sienitilalla työskentely tarkoittaa luonnollisesti sieniä keittiössä: sieniä sopassa, sieniä paistissa, sieniä pitsassa, sieniä leivän päällä, sieniä risotossa, sieniä pastassa, sieniä noodeleissa. Ei ole enää ruokaa, minne en voisi sieniä upottaa. Taisi jokunen eksyä kerran aamupuuroonikin. Vaikka sienet ovat herkkua, parasta päivittäisissä sieniaterioissamme on ehdottomasti läsnäoloa säteilevät ateriointihetkemme. Yhdessä saman pöydän ääressä, kaikessa rauhassa, pitkään ja hartaasti.
