Minä olin valmistautunut tähän. Olin lukenut juttuja. Olin miettinyt, millaista se olisi. Olin ajatellut, että se jos jokin tuntuisi joltain.
Niin, kun voisi päivittäin ottaa suuhunsa täyteläisen, mehukkaan, kypsän hedelmän. Pureskella sen hampaillaan, nielaista ja tuntea hedelmän antavan nautinnon kehossaan.
AH.
Aloitin tämän hedelmäsuhteen jo ensimmäisenä päivänä Etelä-Amerikassa Guyanassa. Karibianmeren rannalla on otolliset suhteet tuoreiden hedelmien hankkimiseen. Niiden määrä ja monimutoisuus yllättävät. Ymmärsin, että kaikki hedelmät eivät sisällä yhtä lailla sokeria kuin banaanit ja omenat. Meidän pihallamme kasvoi muun muassa camarangoeja, jotka puhuivat kirpeyden kieltä. Se oli aluksi pettymys, mutta sitten kun ymmärsin, että oikeastaan minähän olenkin katkeran immeisiä, aloin tulla juttuun näiden kirpeiden hedelmien kanssa. Söimme niitä suolan ja chilin kanssa, jotka vastoin odotuksia tekivät hedelmistä makeamman makuisia.
Meidän pihalla kasvoi myös papaijoja, joita olin aiemmin syönyt vain sokeripäällystettyinä kuivahedelminä (eikö tämä toisin sanoen tarkoita karkkia?). Kokemuksiini nähden sain aika lailla todellisuuden vasten kasvojani: papaijan tuoksu ei ole hurmaava eikä sen maulla ulkonäöstä huolimatta ole mitään tekemisä ihanan makean cantaloupemelonin knssa. Ei, ei sitten lainkaan. Mutta vaikka papaijan mielenkiintoiseen makuun tottuminen vie aikaa, se kannattaa. Siinä on nimittäin melkoinen superhedelmä: ja ennen kaikkea sen katkuiset siemenet antavat keholle puhdistavaa jytää: se poistaa kuona-aineita ja suojelee kehoa baktreereilta esimerkiksi salmonellalta.
Kun sain selville papaijan terveysvaikutukset, aloin vetää papaijaa päivittäin. Hostmamani huolestui kovasta tahdistani, sillä hän uskoi sen painavan tavallista alhaisen verenpaineeni entistä alemmas. Sitten vaihdoin mangoihin, joita yhteen aikaan tuntui tulvivan ikkunoista ja ovista kotiimme. Eräs perhe ei voinut syödä itse puutarhansa mangoja, sillä perheesssä sairastettiin diabetesta ja mangon sisältämä sokerimäärä meni yli äyräiden eikä perheen rouva uskaltanut riskeerata sokeutuvia silmiä sokeutumasta kokonaan ja vältti siksi sokeria.
Olin innoissani viettänyt mangohetkiäni, mutta kun kuulin tämän tarinan ja tapasin muutamia muita kylän sokeita ja lähes-sokeita ihmisiä, aloin miettiä oliko mangoilla jotain tekemistä asian kanssa. Eräänä aamuna heräsin silmien kipuun. Nyt se alkoi, ajattelin. Tulin aamiaispöytään ja katsoin pöydällä keltaseina täyteläisenä kuultavia mangoja. Kieltäydyin. Se teki kipeää.
Seuraavana aamuna olin unohtanut silmieni kivun. Jatkoin suhdettani mangojen kanssa ja pyöräilin sokeutuvan perheen luo hakemaan kassillisen keltaista kultaa.
Guyanassa ostimme harvoin hedelmiä, sillä niitä kasvoi pihallamme ja naapuristossamme. Nyt kun olen Perussa, olen päässyt torille lähes päivittäin valikoimaan runsaasta hedelmävalikoimasta omat herkkuni.
Avokadot. Banaanit. Mangot.
Tämä kolmen kombo on ollut toimiva. Ihmettelen torilla käydessäni aina, miten edullisesti nuita avokadoja, isoja ja täyteläisiä avokadoja täältä oikein saa.
Ainoastaan yksi hedelmä on aiheuttanut pettymyksen ja joutunut huonoon maineeseen silmissäni. Erehdyin ostamaan sitä kysymättä hintaa ennnen ostopäätöstä. Hinta oli järkyttävä - jopa nelinkertainen muihin hedelmiin verrattuna. Se selvisi myöhemmin miksi. Ostamissani appelsineissa oli jotain ylimääräistä. Niissä oli tarra - aivan samaan tapaan kuten Suomessakin tuontihedelmissä. Niin olivat nämäkin ostamani yksilöt tuontitavaraa Jenkeistä. Sen jälkeen ei appelsiinia toripusseissani ole näykynyt (vaikka täytyy myötää: hyviltä ne Floridan rannalla kasvaneet appelsiinit maistuivat).
Ihmiset ovat saaneet iloita kanssani, kun ovat huomanneet, millaisen riemun kaikki nämä värikkäät puiden antimet ovat tuottaneet. Olen surullinen Suomen puolesta ja siitä, kuinka sen ravitseva maa ei kuitenkaan pysty tekemään kotia kovin monillekaan hedelmäpuille viileän ilmastomme vuoksi. Olen halunnut aina selittää ilostani ja kertoa Suomen marjoista, jotka ehkä jokseenkin korvaavat tuoreiden hedelmien puutetta Suomessa - ainakin kesäkauden aikana.
Hedelmä tekee onnelliseksi. Kyllä se on elämänlaadun parantuminen hetkessä, kun on kädessä värikäs, mehukas ja maukas hedelmä. Ei siitä vain ylitse pääse. Kun vanhempani olivat pieniä, he saivat joululahjaksi kaukaa toisesta maasta tuodun harvinaisen etelän hedelmän, appelsiinin. Tämä tarinan ajattelu saa minut aina hymyilemään. Toivon, että se on totta. Etelän hedelmät ovat iso asia - enkä halua ottaa tämänhetkisiä mangojani ja papaijoitani itsestäänselvyytenä vaan iloitsen edelleen jokaisesta mangostani ja sotken sen mehukkaalla hedelmälihalla suupieleni (sormeni, kaulani, paitani, koko minuuteni...) suurella tyytyväisyydellä.
