Existing Member?

Tuulin teitä

Guyanassa wannabe-kokkikolmosena

GUYANA | Thursday, 22 December 2016 | Views [135]


Elin tänä vuonna kaksi kuukautta lähes ruokaparatiisissa.

Paratiisimmaksi paikka olisi tullut, jos olisin saanut olla itse enempi lieden ääressä ja täysi paratiisi se olisi ollut, jos uuni olisi toiminut. En ole koskaan ollut niin tuoreen, monipuolisen ja paikallisen ruoan ympäröimänä kuin nämä kaksi kuukautta, jotka vietin tänä vuonna tässä Karibialaisessa ruokaihmemaassa.

Elin Guynassa paikallisessa isäntäperheessä, johon kuuluivat perheen vanhemmat ja heidän tytär, joka johti projektia kotikylässään. Tai voisiko sanoa, että entisessä kotikylässään, sillä hän ja hänen perheensä ovat kahden maan kansalaisia ja tämä projektinvetäjä oli asunut noin kolmanneksen elämästään jo Pohjois-Amerikan puolella. Lisäksi talossa asui myös projektin toinen vetäjä, kanadalainen maisema-arkkitehtuuri.

Perheen hostisä piti itsensä kiireisenä riisipelloilla. Me keskityimme projektiimme ja perheen hostäiti - hän tuntui ottavan itselleen kokopäiväisen kokin roolin.Jos jotain kahden kuukauden aikana opin guanalaisista naisista ja ruoasta, niin sen, että guyanalaiset naiset ovat omistautuneita ruoalle. He ovat niin omistauneita paikallisille ruoka-aineille niin niiden kasvattamiselle kuin niiden erilaisille hyödyntämistavoille. Tämä tiesi hyvää minulle ja minun mahalleni, mielelleni ja tasapainolle.

Syömisen suhteen minusta tuli hyvin guynalainen. En ole missään nähnyt ihmisten vetävän napaansa niin paljon riisiä. Vähempikin olisi riittänyt - mutta pienempi riisikeko lautasella katsottiin suorastaan keittiössä hääränneen emännän kunnianloukkauksesi. Joten kun ruoka-aika saapui, oli vedettävä vetskari auki ja laitettava mahanturvotussessiot käyntiin. En tiedä, oliko lopulta päivääkään, jolloin en olisi syönyt riisiä. Mahdollisesti ei. En kuitenkaan kyllästynyt, sillä ne riisin kanssa syötävät ruoat tekivät minut aina hyperonnelliseksi.

Guyanalainen hinduruoka kiehtoi minua, sillä suurin osa kokattavista ruoista sopivat omaan kasvispainoitteiseen ruokavaliooni. Esimerkiksi hindujuhlissa ei käytetty muita lihaperäisiä tuotteita kuin kondensoitua maitoa jälkiruoissa. Lisäksi hinduilla on tapana paastota parina päivänä viikossa, jolloin pataan ei heitetä kuin kasvisperäisiä raaka-aineita. Pääsin kyllä toki myös seuraamaan kanan teurastusta ja paahtamista, osallistumaan verkkokalastukseen ja puhdistamaan katkarapuja, jotka kylläkin saivat vereni innosta virtaamaan.

Syömisen suhteen olin kuin paikallinen, mutta pääsy tähän keittiömaailmaan muutakin kuin mahan kautta oli kovan työn takana. Olisin todella halunnut osallistua enemmän ruoanlaittoon, mutta useimmiten siinä kävi niin, että kauha tultiin vetämään kädestäni guyanalainen hostmamani toimesta. Kerran saimme keittiövuoron, joka vaati usean tunnin kinuamisen. Päätimme valmistaa pannupitsaa. Siinä vaiheessa, kun olin saanut taikinan vaivattua, ilmeistyi hostmamma taakseni etusormi pystyssä. Hän työnsi sormensa taikinaan, pyöritti päätänsä ja totesi taikinan olevan aivan liian kovaa. Ymmärsin, että keittiö on guyanalaiselle naiselle pyhä paikka, jossa asiat tehdään juuri eikä melkein. Siksi minun paikkani ei ollut keittiössä.

En kuitenkaan antanut periksi vaan aloitin systemaattisesti tehdä pieniä väliintuloja hostmaman ja kattilan kanssa. Aloin koota reseptikirjaa guyanalaisista murkinoista ja vaadin hostmamaani paljastamaan kotikeittiönsä arsenaalin.

Lopulta sinnikäs yritykseni tunkeutua guyanalaisen emännän keittiön yksityisyyteen alkoi tuottaa hedelmää. Minusta ja hostmamasta alkoi tulla tiimi. Minä raastoin kookokset ja hän teki niistä currykastikkeen. Hän teki gulgulataikinan (eräänlainen hindulaisversio munkista) ja minä paistoin ne öljyssä.
Vaikka hänellä oli ensin kova työ pitää minut pois keittiöstä, olen nyt kuullut toisista lähteistä hänen kovin ikävöivän minua ja minun kysymystulvaani. Hänen kahden kuukauden kokkausopit antoivat pohjan lähes jo kokonaiselle kokkausteokselle.

Jonain päivänä minun on kuitenkin palattava oppiin. En koskaan saanut maistaa Guyanan yhtä suosituinta jälkiruoaa, kiinakakkua (chinese cake - ei aavistuskaan nimen alkuperästä), jonka valmistamisen hostäitini lupasi opettaa minulle. Kakun leipomiseen tarvittava uuni ei vain ehtinyt tulla kuntoon ennen lähtöpäivääni. Melkein itkimme yhdessä eräänä iltana, kun ymmärsimme, että kakunteko ei onnistuisi ennen lähtöäni. En ole varma, kyynelehtikö hän todella kakkua mutta ainakin itse siinä auringonlaskussa todella tajusin, että kookoksen raastamiset olisivat tältä erää ohitse enkä tulisi jakamaan hänen kanssaan näitä pyhiä ruokahetkiä pitkään, pitkään aikaan.

Tags: guyanalainen ruoka

Add your comments

(If you have a travel question, get your Answers here)

In order to avoid spam on these blogs, please enter the code you see in the image. Comments identified as spam will be deleted.


About tuulikki


Follow Me

Where I've been

Favourites

Photo Galleries

Highlights

My trip journals


See all my tags 


 

 

Travel Answers about Guyana

Do you have a travel question? Ask other World Nomads.