Ylös sängystä vähän ennen kahdeksaa, pikainen ja kehno aamiainen ja lähtö kohti KK:n keskustaa taksilla. Koko päivä kului ravaten matkatoimistosta toiseen kysyen tietoja, minne kannattaisi mennä, mitä kussakin paikassa on näkemistä ja tekemistä ja miten kauan aikaa eri paikoissa olisi hyvä viettää. Olimme jo Kiinassa pohdiskelleet, että on parempi päättää vasta maahan saavuttua, missä tulemme aikaamme viettämään. Netistä saa toki perustietoa eri paikoista, mutta vasta paikan päällä kartta sekä kymmenet esitteet kädessä saa kattavan kuvan kustakin kohteesta. Olimme lähteneet matkaan myös hieman epäilevin mielin; yhtäkkiset sadekuurot saattaisivat vesittää liian tiukaksi laaditun matkasuunitelman. Siksipä nyt kulutimme aikaamme jutellen paikallisten retkienärjestäjien ja infohenkilöiden kanssa. Matka Kota Kinabalusta Bruneihin olisi onnistunut Labuan saaren kautta, mutta tuo reitti tuntui kohtuuttomn kalliilta ja aikaa vievältä. Jos Bruneihin lähdettäisiin, koukkaisimme sinne Mirin kautta joko maantietä pitkin tai sitten lentokonella, laivailut saavat jäädä.
Kota Kinabalu näytti Xiamenin mittakaavassa pienehköltä ja nuhjuiselta. Ihmisiä oli onneksi myös vähemmän! Päädyimme taas kierrokselle ostoskeskuksiin, siellä niitä ihmisiä sitten riittikin, tekivät kai viime hetken jouluostoksiaan. Joka puolella näkyi jouluun liittyvää krääsää ja taustalla soivat joululaulut. Kaupallisuus kunniaan...
KK:n kaduilla näkyi kerjääviä vanhuksia ja lapsia. Kurjimmalta näytti tilanne McDonaldsin ulkopuolella; kerjäläislapset rikkinäisissä ja likaisissa vaatteissaan olivat liimautuneet ikkunan luo ja nälkäisin ilmein tuijottivat sisällä istuvia asiakkaita. Syö siinä sitten hyvällä omallatunnolla hampurilaista ja kaada cokista kurkusta alas. Itse söimme paikallisessa katuruokalassa. Vähän ehdin pohtia, mikä olisi vatsan kunto lähitunteina tai seuraavana aamuna, sillä ruoka ei ollut vasta valmistettua, vaan se oli seisonut tiskillä ties miten kauan. Vatsavaivoilta kuitenkin vältyttiin.
Mark näytti väsyneeltä ja hikiseltä kuuman auringon alla, itse jaksoin ehkä paremmin, kiitos ginseng-tablettien. Iltapäivällä jatkui pohdinta, mitä tehdä. itseä alkoi jo sapettaa "tapahtumattomuus", olisin tahtonut jo jonnekin viidakkoon, pois tästä hikisestä ja mitäänsanomattomasta pikku kaupungista.
Saimme vihdoin päätettyä kauppakierrosten lomassa, että lähdemme huomenna kohti Kinabalu -vuorta! Yes! Hintaa retkelle kertyy 2 X 185 RM eli noin 80 euroa. Kauppakierrokset olivat näännyttäviä (en ole mikään shoppailija - kaupoissa suikkelehtiminen on minusta täysin hukkaan heitettyä aikaa), mutta eivät täysin tuloksettomia: olen kuulemma uuden läppärin onnellinen omistaja...tänä vuonna pukki muisti tosi hienolla joululahjalla! Kiertelyn jälkeen päädyimme taas katuruokalaan ja tämän jälkeen kutsui jo hotelli. Naisvirkailija Berjaya´n vastaanottotiskillä oli todella omituinen; poistui kesken huonekyselyn hihittelemään toiseen huoneeseen. Häpesi kuulemma omaa englanninkielen taitoaan niin pahasti. Saimme varattua kaksi lisäyötä kyseisestä hotellista, vaikka aula tulvikin intialaisen näköisiä hotellivieraita, jotka olivat juuri saapuneet.
Menin suihkuun ja kun pääsin kuivattelemaan itseäni oli ilouutinen edessä: meillä on hotellin vaihto huomenna edessä, eli ei sijaa majatalossa jouluaatoksi ja -päiväksi! Varsinainen "pyhä perhe tragedia". Ei siinä muu auttanut kun laittaa kamat kiltisti takaisin laukkuihin ja alkaa soittelemaan uutta makuusijaa. Onneksi kohtuu hintainen löytyi ihan keskustasta. Laitoin palautetta kyvyttömästä virkailijasta eteenpäin johtoportaalle. Olisi neitokainen sentään voinut tarkistaa, onko hotellissa tilaa vai ei, sen sijaan, etä poistuu paikalta ja lupaa, etä asia on ok. Nyt kutsuu sänky, huomenna on ylösnousu ennen kello kuutta. Toivottavasti sää on silloin hyvä.
