Matkalla maailmalla

Retki Kinabalu -vuorelle

tuikku06 — Sun, 24 Dec 2006 22:17:00 GMT

Jouluaattoa! Ylös punkasta 4.45 eli alle 5 tunnin unien jälkeen. Eilen joku hullusoitteli vielä lähemmäs 12:sta (oltiin jo sängyssä nukkumassa, että haku hotellilta olisikin jo tuntia aikaisemmin, eli klo 6.30! Siinä on suuri ero 7.30: een verrattuna. Eli joku organisoija on laittanut retken todella täyteen "rahat pois lurjuksilta" -tyyliin. Kiva. Syynä aikaisempaan herätykseen oli kuulemma se, että opas ja kuski (samassa persoonassa) saa hakea toisia matkailijoita kaukaisemmasta hotellista mukaan retkelle, eli he taitavat asua jossain jumalan selän takana.

Olimme saaneet melko hyvän (suht uusi) hotellin aivan Kota Kinabalun keskustasta nimeltä Borneo. Hissiä ei rakennuksesta löytynyt, joten matkalaukkujen kanssa sai hieman pinnistellä portaita ylös kolmanteen kerrokseen. aamiainen oli niukka, tarjolla lähinnä paikallista riisiä ja nuudelisekoitusta paahtoleivällä ja teellä. meneillään ei ole todellakaan mikään huippusesonki, koska olimme ainoat hotellivieraat aamiaisella. Vatsassa vääntää paikalliset aamukananmunat, parempi jättää ne suosiolla rauhaan seuraavia aamuja ajatellen.

Retken opas oli myöhässä reippaat 20 minuuttia, sää ei onneksi ollut sateinen. Kyselin kaikkea maan ja taivaan väliltä kun ajoimme hakemaan toisia retkelle mukaan tulijoita, Mark näytti nukkuvan autossa. Kuski kertoi, että todellinen syy aikaisempaan ylösnousuun oli ollut varautuminen huonoon säähän; hän oli tahtonut meidän näkevän kastumatta mahdollisimman paljon. Taivaalla näkyi muutamia pilviä, mutta tuskin ne sadetta mukanaan toisivat. Kuski kertoili, että sää saattaa sadekautena muuttua hyvinkin nopeasti ja tänään oli odotettavissa sateita - ja rankkoja.

Ajoimme läpi rauhallisen ja kauniin maaseudun, paikallisia ihmisiä näkyi siellä täällä askareissaan. Parasta oli kuitenkin Mt. Kinabalun näkeminen! Mikä vuori, sinne kun olisi päässyt kiipeämään, mutta turha toivo sadekautena. Kuski kaasutteli aika tavalla, mutta sentän suostui pysähtymään kerran, kun tahdoin kuvata kaukaisuudessa häämöttävää Kinabalua.

Toiset retkeläiset saatiin mukaan. Että he jaksoivatkin puhua (tai paremminkin huutaa) heti aamusta toistensa kanssa. Olivat kuulemma tulleet Kuala Lumpurista. Ja mitkä varusteet heillä olikaan mukana; rantasandaalit ja shortsit viidakkoreissua varten. Joillekin tulee ongelmia, tuumailin, mutta eipä haittaa, mikäli se ei omaa matkantekoa haittaa.

Noin puolen tunnin ajonjälkeen saavuimme määränpäähän, eli paikkaan, jossa tulisimme kulkemaan 41 metriä maanpinnan yläpuolella. Aluksi sai kiivetä jonkin verran ylöspäin suhteellisen helppokulkuisessa maastossa. Kävelin edellä, sillä tahdoin nauttia näkemästäni ja ottaa rauhassa kuvia. Lisäksi en jaksanut kuunnella kahden KL -pariskunnan jatkuvaa suunsoittoa. Tarkoitushan oli tulla nauttimaan viidakosta, ei kuuntelemaan sukujuuriltaan kiinalaisten taukoamatonta pälätystä.

Kävelymatka loppui (liian nopeasti) ja lipuntarkastuspisteen kautta pääsimme varsinaiselle "Canopy Walk" -osuudella, eli saimme kävellä puiden väliin pingotettujea riippusiltoja pitkin. Matkaa alas oli todellakin tuo 41 metriä ja korkeanpaikan kammoiselle matkanteko oli hieman "rauhallista". Kameroista oli joutunut maksamaan erikseen, mikä oli hieman turhaa, koska ylhäältä ei avautunut mitään henkeäsalpaavia näkymiä. Alhaalla oli rehevä viidakkomaisema, mutta koska se levittäytyi tasaisena joka puolella, ei kuvista tullut oikein minkään näköisiä. Hyvin KL-perheet suoriutuivat kävelystään pelkillä rantavarusteilla - ihme.

Tulimme alaspäin eri reittiä ja opas vei meidät pienelle vesiputoukselle, jossa paikalliset olivat jo polskuttelemassa. Näin kyltin, mikä johti lepakkoluolle ja olisin tahtonut käydä siellä. Mark laittoi kampoihin. Tilaisuus lisäretkeilyyn tarjoutui kun KL-pariskunta

Kota Kinabalussa kiertelemässä

tuikku06 — Sat, 23 Dec 2006 22:40:00 GMT

Ylös sängystä vähän ennen kahdeksaa, pikainen ja kehno aamiainen ja lähtö kohti KK:n keskustaa taksilla. Koko päivä kului ravaten matkatoimistosta toiseen kysyen tietoja, minne kannattaisi mennä, mitä kussakin paikassa on näkemistä ja tekemistä ja miten kauan aikaa eri paikoissa olisi hyvä viettää. Olimme jo Kiinassa pohdiskelleet, että on parempi päättää vasta maahan saavuttua, missä tulemme aikaamme viettämään. Netistä saa toki perustietoa eri paikoista, mutta vasta paikan päällä kartta sekä kymmenet esitteet kädessä saa kattavan kuvan kustakin kohteesta. Olimme lähteneet matkaan myös hieman epäilevin mielin; yhtäkkiset sadekuurot saattaisivat vesittää liian tiukaksi laaditun matkasuunitelman. Siksipä nyt kulutimme aikaamme jutellen paikallisten retkienärjestäjien ja infohenkilöiden kanssa. Matka Kota Kinabalusta Bruneihin olisi onnistunut Labuan saaren kautta, mutta tuo reitti tuntui kohtuuttomn kalliilta ja aikaa vievältä. Jos Bruneihin lähdettäisiin, koukkaisimme sinne Mirin kautta joko maantietä pitkin tai sitten lentokonella, laivailut saavat jäädä.

Kota Kinabalu näytti Xiamenin mittakaavassa pienehköltä ja nuhjuiselta. Ihmisiä oli onneksi myös vähemmän! Päädyimme taas kierrokselle ostoskeskuksiin, siellä niitä ihmisiä sitten riittikin, tekivät kai viime hetken jouluostoksiaan. Joka puolella näkyi jouluun liittyvää krääsää ja taustalla soivat joululaulut. Kaupallisuus kunniaan...

KK:n kaduilla näkyi kerjääviä vanhuksia ja lapsia. Kurjimmalta näytti tilanne McDonaldsin ulkopuolella; kerjäläislapset rikkinäisissä ja likaisissa vaatteissaan olivat liimautuneet ikkunan luo ja nälkäisin ilmein tuijottivat sisällä istuvia asiakkaita. Syö siinä sitten hyvällä omallatunnolla hampurilaista ja kaada cokista kurkusta alas. Itse söimme paikallisessa katuruokalassa. Vähän ehdin pohtia, mikä olisi vatsan kunto lähitunteina tai seuraavana aamuna, sillä ruoka ei ollut vasta valmistettua, vaan se oli seisonut tiskillä ties miten kauan. Vatsavaivoilta kuitenkin vältyttiin.

Mark näytti väsyneeltä ja hikiseltä kuuman auringon alla, itse jaksoin ehkä paremmin, kiitos ginseng-tablettien. Iltapäivällä jatkui pohdinta, mitä tehdä. itseä alkoi jo sapettaa "tapahtumattomuus", olisin tahtonut jo jonnekin viidakkoon, pois tästä hikisestä ja mitäänsanomattomasta pikku kaupungista.

Saimme vihdoin päätettyä kauppakierrosten lomassa, että lähdemme huomenna kohti Kinabalu -vuorta! Yes! Hintaa retkelle kertyy 2 X 185 RM eli noin 80 euroa. Kauppakierrokset olivat näännyttäviä (en ole mikään shoppailija - kaupoissa suikkelehtiminen on minusta täysin hukkaan heitettyä aikaa), mutta eivät täysin tuloksettomia: olen kuulemma uuden läppärin onnellinen omistaja...tänä vuonna pukki muisti tosi hienolla joululahjalla! Kiertelyn jälkeen päädyimme taas katuruokalaan ja tämän jälkeen kutsui jo hotelli. Naisvirkailija Berjaya´n vastaanottotiskillä oli todella omituinen; poistui kesken huonekyselyn hihittelemään toiseen huoneeseen. Häpesi kuulemma omaa englanninkielen taitoaan niin pahasti. Saimme varattua kaksi lisäyötä kyseisestä hotellista, vaikka aula tulvikin intialaisen näköisiä hotellivieraita, jotka olivat juuri saapuneet.

Menin suihkuun ja kun pääsin kuivattelemaan itseäni oli ilouutinen edessä: meillä on hotellin vaihto huomenna edessä, eli ei sijaa majatalossa jouluaatoksi ja -päiväksi! Varsinainen "pyhä perhe tragedia". Ei siinä muu auttanut kun laittaa kamat kiltisti takaisin laukkuihin ja alkaa soittelemaan uutta makuusijaa. Onneksi kohtuu hintainen löytyi ihan keskustasta. Laitoin palautetta kyvyttömästä virkailijasta eteenpäin johtoportaalle. Olisi neitokainen sentään voinut tarkistaa, onko hotellissa tilaa vai ei, sen sijaan, etä poistuu paikalta ja lupaa, etä asia on ok. Nyt kutsuu sänky, huomenna on ylösnousu ennen kello kuutta. Toivottavasti sää on silloin hyvä.

Borneo kutsuu

tuikku06 — Fri, 22 Dec 2006 23:43:00 GMT

Aamulla ylös melkein kukon laulun aikaan. Lento Xiamenista kohti Guangzhouta lähtiee 12.10 ja jatkolento kohti Kota Kinabalua 15.55. Malesian lentoyhtiö on täsmällinen lentojensa kanssa, ovat vain 15 minuuttia aikataulusta jäljessä. Koneessa saa onneksi nukuttua, yöunet jäivät viime yönä vain neljään ja puoleen tuntiin. Ruokaakin löytyy, jopa kalaa on tarjolla ja valkoviiniä - jälkimmäistä kuitenkin liian vähän.

Malesian sanomalehdet kertovat tulvista, varsinkin Kelantanin alueella. Siellä kokonaisia taloja on lähtenyt uiskentelemaan tulvavesien mukana ja tilanne kuulemma pahenee entisestään. Mikähän tilanne on itäpuolella Malesiaa? Lehdet ketovat, että Sandakanissa tulvii myös kunnolla, eilen vettä oli satanut yhteen putkeen 8 tuntia. Eli parempi olla varaamatta hotellia läheltä rantaa tai jokea ja pyytää vielä huone ylimmästä kerroksesta...

Lento Guangzhousta Kota Kinabaluun kestää kolmisen tuntia. Laskeutuessamme Sabahin osavaltion pääkaupungin kentälle ottaa lämmin ja kostea ilma meidät vastaan. Kenttä on märkä, eli täälläkin on sadellut. Kunpa lomalla ei tarvitsisi kulkea joka päivä sateenvarjon alla. Hieman hulluahan tämä oli; lähteä sadekautena kiertämään viidakkoa, kaupunkeja ja kyläpahasia. Kentällä on hotellin kuski vastassa, matka kentältä on lyhyt ja hotelli näyttää ulospäin todella kauniilta, jollain tapaa linnamaiselta. Berjaya Palace kuuluu malesialaiseen hotelliketjuun, jolla on hotelleja jopa ulkomailla. Netin kautta teimme varauksen ja hinta oli halpa. Syy tähän löytyikin sisäpuolelta: huone ei todellakaan ole mikään suite de luxe, vaan muistuttaa lähinnä yhden tähden makuusoppea, suihkusta tulee ainoastaan haaleaa vettä ja suihkun käyntiin saaminenkin tuntuu kestävän ikuisuuden, amme on karsean likainen (onneksi on varvassandaalit taas mukana) ja paikalla on vain yksi vaivainen palasaippua. Mikä palatsi! TV sentään löytyy yhdellä amerikkalaisella kanavalla, vaikka sitä tuskin on aikaa katsella.

Käyme syömässä läheisen ostoskeskuksen Mäkkärissä (täytyy ottaa turvallisesti ekana lomapäivänä), samalla Mark kiertelee keskuksessa katsellen läppäreitä. Mukaan tarttuu kuitenkin vain iso annos juomavettä. Nukkumaan päästään vasta lähemmäs klo 12:sta. Huomiseksi ei ole vielä varattuna mitään retkeä, eli ilmeisesti kiertelemme katsellen kaupunkia, joka on hotellilta noin 10 minuutin ajomatkan päässä.

"Moni kakku päältä kaunis", sopii hotellista otettuun kuvaan.