Helvetillinen meteli. Kello näyttää kuutta. Etupihan suihkulähteen lorina peittyy sateen rummutuksen alle. Kattoon hakkaava sade saa välikatolla hengailevat kissat (tai luultavammin suhteellisen kookkaat rotat, mutta ylläpidän mieluummin mielikuvaa kissoista) tanssimaan ja raapimaan kattoa. Se puolestaan saa Vinan kirpunkokoisen koiran hulluksi, ja räksytys on taukoamatonta. Naapurin lähtevät töihin ja parin minuutin välein pahvinohuiden seinien takana starttaa mopo tai moottoripyörä. Kaiken keskellä hedelmäkojun mummo asettelee jumallahjuksia ovien eteen ja alttareille hyräillen rukouslauluja samalla kun aurinko yrittää nousta kuivaamaan maisemaa pilvien takaa.
Alkava sadekausi on viilentänyt aamun, asteita ei ole enää kuin 25c. Samalla se lämmittää kaivovettä, joten suihku on ainakin 15asteinen. Se ei kuitenkaan poista hengityksensalpauselementtiä joka aamuisesta peseytymishetkestä. Aamupalamangon kuorimiseen menee oma aikansa samalla kun retkikeitin kuulostaa siltä kuin se räjähtäisi pian aamukahviveden kiehuessa. Indonesialainen (pika)kahvi ei sula veteen vaan tarkoittaa erittäin hienoksi jauhettuja kahvipapuja. Pitää siis odottaa, että purut laskeutuvat pohjalle ennen kuin herkun voi nauttia. Hyvää se on silti, ja hemmetin vahvaa.
Suihkussa käynti osoittautuu ajanhukaksi, kun skootterin saa parkkiin koululle joka ikinen tuuma ihosta on läpimärkä sadetakista huolimatta. Neljä seuraavaa tuntia menee kirotessa kun ei tullut otettua vaihtovaatteita mukaan. Aurinko puskee pilvien läpi pikkuhiljaa ja höyrystää kaiken, kosteusprosentti on lähempänä sataa. Luokkien ilmastoinnin toimivat milloin haluavat. Luentojen sijaan keskityn tuijottamaan edessä istuvan saksalaisen takaraivoa käyttäen kaiken tahdonvoiman hereillä pysymiseen. Kaikilla se ei onnistu, nurkasta kuuluu hento kuorsaus. Tauolla juon lisää kahvia ja heitän läppää kolmella kielellä koulukavereiden kanssa. Välitunti osoittautui taas informatiivisimmaksi osaksi päivää.
Legianin rannalla pojat heittää yläfemmat: hän on täällä taas. Malibu kainaloon ja aalloille. Ei todellakaan saaren parhaille, mutta ikialoittelevalle surffarille sopiville. Pari tuntia epätoivoista räpiköimistä, kuperkeikkoja, hiekkaa joka paikassa ja pää täynnä merivettä, kunnes luovutan, hyppään takaisin mopon selkään ja suuntaan länsipuolen parhaaseen ruokapasaariin hoitamaan särkynyttä egoa jättisalaatilla ja tuoreella hedelmäsmoothiella.
Sanurin hotelleissa on melkein jokaisessa vaihtokaupalla toimiva kirjasto. Tänään löytyy aarre, Bill Brysonia. Ennen auringonlaskua riippumatto rannalla on ehtinyt keinua tuhansia kertoja ja kirjasta on ahmittu melkein puolet, kun Vina hakee mukaansa leikkimään rich bitchejä. Traditioksi muodostunut sushipäivä johtaa käsistä lähteneeseen mässäilyyn ja armottomaan ähkyyn saaren parhaassa japanilaisessa ravintolassa.
Paikallisessa baarissani on muodostunut tavaksi pitää joka keskiviikko sohvasurffaritapaaminen. Tutustumista ja yleistä chillausta oluiden kanssa hernesäkeillä on tänään tiedossa miltei 30 osallistujan kanssa. Paikalla on pitkäaikaisia balinasujia, reppureissareita ja indonesialaisia jokaiselta saarelta. Jokailtainen livebändi yllättää ja heittää kehiin uusia svengaavia biisejä, ja vuorokauden vaihduttua jengi jammaa missä mahtuu: papusäkeillä, pöydillä, kadulla. Yhden pintaan on pakko luovuttaa ja 30 halin ja poskisuudelman jälkeen suunnata kotiin. Huomenna, torstaina, alkaa viikonloppuvapaat, ja vain taivas on rajana tekemisen, tai tekemättömyyden suhteen.
