Joskus ei-ihan-niin-kauan-sitten koko Indonesia oli vielä hinduvaltio. Sitten tuli islam ja otti vallan, ja nykyään tässä käsittämättömän suuressa valtiossa Bali on ainoa saari, jonka pääuskonto on hinduismi. Uskonto näkyy joka paikassa ja kokoajan ja koko saarella on kovin vaikea löytää paikkaa jossa ei olisi alttareita tai jumallahjuksia, seremonioita tai mahdollisuutta tulla siunatuksi. Uskonnon perässä muuttaa Balille muualta Indonesiasta tuhansia ihmisiä vuosittain, ja se kiehtoo myös kovin meitä valkoisia apinoita, joille uskonto tarkoittaa yökarkailua rippileiriltä ja kirkossa käyntiä kun joku menee naimisiin.
Moni Indonesialainen on omaksunut valitettavasti myös toisen uskonnon: turismin. Myös sen tuomien työmahdollisuuksien perässä muutetaan tälle jumalten saarelle, ja yritetään kyniä rahat länkkäreiltä keinolla millä hyvänsä. Usein ei voi muuta kuin nostaa hattua mitä omaperäisimmille bisnesideoille, joita eivät turhat lainsäädännöt rajoita. Kuinka moni reppureissaaja nyt voisikaan sanoa ei, kun heille suoramarkkinoidaan verovapaita sohvia?
Elämä tasapainotellaan siis näiden kahden uskonnon välillä. Hindulaiskalenteri määrää henkisen aikataulun kun taas high ja low seasonit määräävät maallisen mammonan vuodenajat. Nämä kaksi ovat jo jonkin aikaa eläneet suhteellisen julmassa viha-rakkaussuhteessa. Uskonnolla ja erilaisilla kulttuuritapahtumilla halutaan tehdä rahaa, ja joka ilta ympäri saarta kilkattaa paikallinen seremoniamusiikki, kun traditionaaliset tanssijat viihdyttävät asiakkaita ravintoloissa ja baareissa. Tällaiset tavat halutaan myös siirtää seuraaville sukupolville paikallisten keskuudessa, mutta usein paikallisilla ei ole asiaa länkkäriravintoloihin tai tapahtumiin; sinne minne turisti menee ilmaiseksi, joutuu indonesialainen maksamaan sisään, tai hinnat ovat muuten naurettavan kalliit peruspaikallisen budjetille. Traditioiden sijaan turistialueiden lapset oppivat länsimaalaisten tavoille. Esimerkiksi hip hopin yleistyessä alkoi olla yleinen näky pojilla roikottaa tavallista alempana ikivanhan balilaisasun sarongia, eli alaosana käytettävää kangasta. Lökäpöksyily onnistuu siis hameessakin!
Hinduismiin kuuluu vahvasti käsitys siitä, että kaikella on sielu, ja kaikkea, niin ihmisiä, maata kuin eläimiäkin tulee kohdella kunnioittavasti. Samalla kun pyhää saarta halutaan suojella, se hukkuu roskaan jonka massaturismi tuo tullessaan. Samat kyläpäälliköt, jotka toimittavat pyhiä seremonioita rukoillakseen onnea riisisadoille myyvät maata suurille kansainvälisille sijoittajille, jotka raivaavat pellot ja rakentavat niille uusia turistikyliä. Kotini vieressä sijaitseva luonnonsuojelualueeksi julistettu mangrovemetsä on viimeisin kiistan aihe, kun julkisuuteen vuoti tieto, että se on myyty kansainväliselle sijoitusyhtiölle ”turismin kehityksen kohteeksi”. On siis hyvin mahdollista, että korallien säilymisen ja tsunamien estämisen kannalta elintärkeä metsä tullaan tuhoamaan lomakylän tieltä heti, kun pöly on laskeutunut protestien jäljiltä.
Nuoremman väestön pikkuhiljaa adoptoidessa länsimaalaisia tapoja, kulkevat vanhat uskomukset ja tavat tiukasti mukana erityisesti vanhan kansan elämässä. Esimerkiksi hindujen usko uudelleensyntymiseen on aikojen saatossa synnyttänyt omanlaisensa tavat hinnoittelulle ja tinkimiselle. Koska kaikki tehty hyvä on bonusta seuraavassa elämässä, on myös palveluksen hintaa vaikea määritellä. Jos tarvitset kyydin naapurilta, apua rikkinäisen sängyn tai muuttokuorman kanssa, joudut itse nimeämään hinnan ja toivomaan, että se on tarpeeksi eikä liikaa, koska kukaan ei juokse perääsi pyytämään rahaa. Ei vaikka unohtaisit maksaa. Kun taas palveluntarjoaja on vieras, tinkimistanssiin pitää aina varata aikaa vaikka se ei toivottua tulosta tuottaisikaan. On kuitenkin tärkeää jaksaa jankata, koska länkkärit, jotka tyytyvät ensimmäiseen annettuun hintaan mukisematta, tuottavat vain harmia paikallisille ja pienen budjetin matkaajille. Yritäpä löytää normaalihintainen taksi yöaikaan saaren lounaispuolelta, kun kuskit tietävät, että seuraava kohdalle osuva länkkäri voi hyvinkin olla neljäkin kertaa tuottoisampi asiakas kuin sinä, joka taistelet viimeisestäkin pennistä. Ja kuvittele sama ongelma paikalliselle, jolle se pennikin oikeasti on suuri summa.
Balin uusi sukupolvi on myös avannut silmänsä turismin ja ikivanhan kulttuurin säilyttämisen ristiriidoille, ja alkanut protestin saarensa suojelemiseksi. Siinä missä paikallisella yliopistolla meillekin opetetaan päivittäin, että saada paikalle lisää turisteja on ainoa tavoite Balin elinkeinojen säilyttämiseksi, nuoret ovat alkaneet levittämään ymmärrystä suurien kansainvälisten sijoittajien vaikutuksesta Balin infrastruktuuriin ja kapinoimaan pelkästään turistien käyttöön suunniteltavia palveluita vastaan. Tämäkin on osa länsimaalaistumista, sillä balilaisille protestit, varsinkin äänekkäät ja näkyvät, ovat hyvin vieras asia. On kuitenkin todella tärkeää, että ääntä pidetään, sillä tässä paikassa on jotain taianomaista joka pitää otteessaan, ja vaikka olenkin yksi länkkäreistä, nauttisin mielelläni siitä oikeasta paikallisesta kulttuurista vastaisuudessakin!
