Existing Member?

Aasiaa aloittelijalle

Ajantajuttomuus ja sen sietämätön ihanuus

INDONESIA | Monday, 24 September 2012 | Views [525]

 

Puhutaanpa hetki balilaisesta ajantajusta. Sitä ei ole. Asiat tapahtuvat kun niiden kuuluu tapahtua, tai ainakin pari tuntia myöhässä. Bussia, joka kulkee kolme kertaa tunnissa saa välillä odottaa kolme tuntia (kuskeilla oli hyvä korttipeli kesken), ja vene, joka lähtee yhdeltätoista, irrotetaan laiturista (mikäli sellainen sattuu satamassa olemaan) joskus yhden jälkeen, kun kapteeni on hoitanut pois alta keskipäivän nokosensa. Sähköt, jotka piti kytkeä takaisin päälle pari tuntia sitten, tulevat ylihuomenna, ja kuudelta alkavat illallisjuhlat tarkoittaa, että kuuden pintaan aloitetaan puuttuvien raaka-aineiden ostaminen. Ja yleisesti joka paikasta ollaan myöhässä, koska ruuhka. Tai eksyminen. Vina meni työhaastatteluun puolitoista tuntia myöhässä koska navigaattorilla a.k.a allekirjoittaneella oli vähän tie hukassa, eikä asian kanssa ollut pienintäkään ongelmaa.

Eli toisaalta. Matkalla uuvuttavalle bussinodotussessiolle vierestä yleensä huristaa bemo eli vanha avo-ovinen volkkaripaku, joka vie sinut minne haluat yleensä halvemmalla kuin päälinjoilla pysyttelevät bussit. Laivaa odotellessa voi killua meressä tai istua rantabaarissa, sähkölasku pysyy sopivan pienenä kun ei voi vahingossa taas unohtaa ilmastointia päälle, ja illalliskekkerit toimivat yleensä ilmaisena kokkauskurssina.

Paikallinen elämänrytmi vetää imuunsa vaikka länsimainen täsmällisyyteen tottunut ylikuormittunut aivo yrittääkin välillä vastaan taistella. Kaiken oppimansa voi helposti heittää päälaelleen yhden päivän aikana paikallisten seurassa. Vastaan tulee paljon hetkiä jolloin kuvittelee nähneensä kaiken. Kunnes sitten kääntää päänsä ja törmää seuraavaan vieläkin absurdimpaan asiaan. Mielenkiintoisia hetkiä kokee myös yrittäessään selittää paikalliselle minkä takia jokin asia tuntuu oudolta. Ai mitä, eikö teillä päin jaeta essoja henkilökunnalle ennen työvuoroa baarissa? Tai ruiskuteta kananmuniin väriainetta, jotta saadaan neonvärisiä, pimeässä loistavia tipuja? Samalla siihen kaikkeen alkaa tottua. Turtua. Joka paikka on niin täynnä yksityiskohtia, että niitä kaikkia on mahdotonta huomata, on vain pakko keskittyä siihen kuuluisaan suureen kuvaan.

Eniten rakastan täällä elämisen ennustamattomuutta. Kun vaan uskaltaa lähteä, löytää itsensä tilanteista joita ei todellakaan olisi osannut kuvitella aiemmin. Kuten taksista matkalla ex tempore- illalliskutsuille toiselle puolelle saarta siinä uskossa, että vastassa on japanialaisten sohvasurffareiden järkkäämä sushi-ilta. Kunnes tajuaa istuvansa ringissä tsunamin jälkituhoja karkuun muuttaneiden, seitsemääkymppiä lähentelevien pappojen kanssa traditionaalista japanilaista illallista syöden ja pillitetra-sakea juoden japanilaisen vokaaliteknon huutaessa toisessa tv:ssä samalla kun toisessa toosassa pyörii video tsunamin tuhoista. Upeat teknopapat muuten jatkoivat vielä aamuyöstä karaokeklubille kun nuorilta loppui virta. Kotiin ei kuitenkaan saanut lähteä ennen kuin olin antanut nimmarit Tove Janssonin ja Astrid Lingrenin puolesta, samoilta huudeilta kun olen.

Toistaiseksi vielä joka päivä, sama se kuinka helvetillisesti se on alkanut, on päätynyt hymyyn ja yksinkertaisuudessaan maailman kauneimpaan lauseeseen: I love my life. Balilla vaan on se vaikutus ihmisiin.

About tiinakokki


Follow Me

Where I've been

Favourites

Photo Galleries

My trip journals



 

 

Travel Answers about Indonesia

Do you have a travel question? Ask other World Nomads.