Mount Kinabalu, Sabah, Borneo 24.-25.6.2006
Tehtavamme Kota Kinabalussa oli kiiveta Kaakkois-aasian korkeimmalle vuorelle (4095,2m), ja mikas sen parempi tapa viettaa juhannusta. Matka kohti vuorta alkoi aamulla seitsemalta Kota Kinabalusta. Bussilla Kinabalun kansallispuistoon ajelee 1,5 tuntia. Kiipeamista varten pakollisia ovat majoitus vuorelta Laban Ratasta (69 Malesian ringgittia), opas (noin 15 RM/hlo), vakuutus (7RM), ja kiipeamislupa (100RM). Lisaksi ei-pakollinen, mutta erittain hyodyllinen kavelykeppi (3RM). Oppaan saa kansallispuiston toimistolta. Muodostimme kuuden hengen ryhman Minnan, Madeleinen (Englanti), seka Stanin ja Sofian (Belgia) kanssa. Talla tavoin opas tulee halvemmaksi. Toimistolta on kuljetus reitin alkuun Timpohon Gatelle (1866m).
Matkaa Laban Rataan (3270m) on kuusi kilometria, ja sen kiipeamiseen meilla meni 5,5 tuntia. Puolen kilometrin valein on kilometrikyltteja, ja jokaisen kohdalla jaksettiin iloita kuljetusta matkasta. Noin puolessa valissa matkaa alkoi sataa vetta, ja sademetsa ymparilla oli aavemainen sumussa. Pilvia oli niin paljon, etta koko matkalla ei nahty pahemmin maisemia. Polku menee koko ajan (yllattaen) ylospain, ja sen varrella on pienia katoksia joissa voi levahtaa ja syoda evaita. Leivanmuruset houkuttelivat katosten ymparille pienia oravia (Bornean mountain ground squirrel), jotka uskalsivat hakea pahkinoita kadesta asti.
Kipuaminen oli melko hidasta, polulle kyhatyt portaat olivat valilla jopa puoli metria korkeita, ja kivikossa oli katsottava tarkkaan mihin astui. Korkeus ja oheneva ilma alkoi vaikuttaa parin viimeisen kilometrin kohdalla aiheuttaen paansarkya, heikotusta ja joillekin pahoinvointia. Hengastyminen tuli jo parin askeleen jalkeen. Kolmen maissa paasimme vihdoin perille Laban Rata Resthouseen, jossa tulisimme viettamaan seuraavan yon. Huoneessa piti olla lammitys, mutta jostain syysta se ei toiminut. Myos suihkun piti olla lammitetty, mutta ilmeisesti sekaan ei toiminut, koska vesi oli jaakylmaa. Majassa tarkeni kuitenkin melko hyvin lampiman viltin alla. Illalla nautimme kalliin illallisen (30RM), ja kuuden maissa pilvetkin harvenivat sen verran etta naimme hieman maisemia. Kunnon venyttely ja sitten sankyyn. Lampotila Laban Ratassa oli illalla noin 10 astetta.
Heratys oli yolla 01.45, kevyen aamupalan jalkeen kokosimme taas urhean joukkomme ja 02.30 lahdimme kipuamaan kohti huippua. Upea tahtitaivas lupaili hyvaa saata kiipeamiselle, ja kaukana alapuolella nakyivat Ranaun kaupungin valot. Reitti huipulle on Laban ratasta noin 3,5 kilometria, valilla kiipeamme portaita, valilla liukasta kalliota koyteen turvautuen. Korkeus tuntuu keuhkoissa, eika keho saa tarpeeksi happea. Taman vuoksi kavely on todella hidasta, moni kaantyi tanakin paivana kesken matkan takaisin.
Viiden jalkeen aamulla taivas alkoi pikkuhiljaa vaalentua, ja ymparilla kohoavat huiput tulivat nakyviin. Kuudelta aamulla saavutimme huipun (Low's Peak 4095,2m), juuri ajoissa nahdaksemme upean auringonnousun. Lampotila ylhaalla oli vain 2 astetta, joten puolen tunnin jalkeen jouduimme jo aloittamaan laskeutumisen. Viistoa kalliota laskeutuminen tuntui reisissa, ja taas oli pidettava taukoja vahan valia. Taukojen pitaminen ei haitannut yhtaan, maisemat olivat nimittain uskomattoman kauniit ja kameraa joutui kayttamaan ahkerasti. Laskeutuminen takaisin Laban Rataan kesti noin 2,5 tuntia. Pysahdyimme jalleen Resthouseen aamupalalle, ja helpottamaan pahinta tarinaa jaloissa. Liian pitkaksi aikaa ei kuitenkaan voinut pysahtya, koska heti vatsan taytyttya alkoi vasyttaa vietavasti. Ei auta, on lahdettava jatkamaan kuuden kilometrin laskeutuminen takaisin Timpohon Gatelle.
Jalleen alkoi sataa noin puolessa valissa matkaa, mutta ei onneksi kovin pahasti. Laskeutuminen ei tuntunutkaan niin pahalta kuin oltiin kuviteltu, mutta matka tuntui todella pitkalta. Loimme vetoa siita, mista maasta ensimmainen ylospain meneva kiipeaja olisi, Stan voitti. Palkintona oli tosin vain lamminta katta. Nyt tiesimme, mita edellisena paivana alaspain tulleet kiipeajat olivat tarkoittaneet toivottaessaan onnea matkaan. Kaksi kilometria ennen porttia sade yltyi kaatosateeksi, ja polku muuttui joeksi. Emme enaa jaksaneet valittaa vaikka vaatteet kastuivat, ja tallasimme vesilatakoissa niin etta roiskui. Jokainen halusi vain mahdollisimman pian perille. Heti reitin alussa ollut pieni vesiputous oli kasvanut sateen johdosta jylisevaksi isoksi putoukseksi, harmitti kun emme sateen vuoksi voineet jaada ottamaan siita kuvia.
Paasimme Timpohon Gatelle puoli kolmelta paivalla. Olimme taittaneet taivalta 12 tuntia. Ei tarvinnut istua kuin hetken, ja jalat alkoivat jaykistya. Arvelimme etta seuraavana paivana olisi vaikeuksia liikkua normaalisti. Hetken odottelun jalkeen saimme kyydin puiston toimistolle, josta jatkoimme minibussilla Kota Kinabaluun. Kaksi paivaa olimme haaveilleet isosta pizzasta ja kylmasta Coca-colasta, nyt toteutimme haaveemme ja painuimme nukkumaan.
Yhteenveto: Tuskainen matka, mutta todellakin sen arvoinen. Mikas olikaan Australian korkein vuori......?
