Existing Member?

Iso Matka

Hiekkaa, hiekkaa ja jouluruokaa

AUSTRALIA | Tuesday, 26 December 2006 | Views [812] | Comments [1]

26.12.2006 Surfers Paradise

Edellisen kerran taisin kirjotella Bundabergissa, joten jatketaan siita mihin jaatiin. Kaytiin tutustumassa Bundabergissa rommitehtaaseen (rommiin oltiinkin tutustuttu jo aikaisemmin...). Tehtaaseen paasee tunnin mittaiselle kierrokselle, jolla selviaa kuinka rommi valmistuu. Ja viimeisena tuli paras osuus, eli maistelu! Kierroksen hintaan sisaltyi kaksi maistiaista, ja koska mina (Suvi) olin kuskina, Heikki sai kaikki.

Bundabergista matka jatkui Hervey Bayhin, josta lahtee suurin osa Fraser Islandin safareista. Infotilaisuudessa tavattiin tulevat matkakumppanit, meita oli siis 11 yhdessa maastoautossa, ja yhta aikaa lahti kaksi autollista.

Sunnuntaina 17.12. lahdettiin liikkeelle, ja ensin piti tietenkin menna lautalla itse saarelle. Fraser island on maailman suurin hiekkasaari, ja siella on enemman hiekkaa kuin Saharassa. Taitaa olla maailman ainoita paikkoija jossa on vierekkain hiekkadyyneja ja sademetsaa. Fraserilta loytyy myos Australian puhdasrotuisimmat dingot, koska ne eivat ole paasseet lisaantymaan koirien kanssa.

Ensimmaisena rattiin paasi hollantilainen Nils, ja suunnaksi otettiin Lake McKenzie. Jarvella meilla oli aikaa syoda lounasta ja uida. McKenzien vesi on uskomattoman kirkasta, ja rantahiekka aivan valkoista. Paatettiin palata sinne viela viimeisena paivana. Jarvelta ajeltiin rannalle ja sita pitkin pohjoiseen pain kohti Maheno hylkya. Enpas nyt muista kuinka kauan hylky on siella maannut, mutta luulisin etta melko kauan. Hylylta ajettiin viela leirinta-alueelle jonne pystytettiin teltat. Illalliseksi grillattiin mm. lihaa ja maissintahkia, oli hyvaa!!! Meidan autossa oli tosiaan hollantilainen pariskunta, yksi itavaltalainen, kaksi irlantilaista, yksi saksalainen, ja kolme skotlantilaista.

Toisena paivana ajettiin taas rantaa pitkin pohjoiseen Indian Heads nimiseen paikkaan, joka on korkea kallio ihan rannassa. Kallion paalta voi hyvalla saalla nahda haita, mantoja yms. meressa. Me ei kylla nahty yhtaan mitaan. Paitsi yksi dingo. Indian Headsilta kaveltiin seuraavan rannan toiseen paahan, jossa oli Shampange Pools, eli shampanja altaat. Ainoa paikka Fraserilla jossa voi uida merivedessa tulematta syodyksi tai meduusan pistamaksi. Paivan toinen kohde oli Eli Creek, joka sijaitsee Maheno-hylysta vahan etelaan. Eli Creek on pieni puro joka laskee hiekkadyyneilta mereen. Joen reunaa voi kavella ylospain, ja sitten lasketella virran mukana takaisin. Vahan kuin vesiliukumaki.

Eli Creekilta ajettiin taas vahan matkaa pohjoiseen, G'Kari nimiseen aboriginaali leiriin yoksi. Iltanuotiolla meille esitettiin aboriginaalitansseja ja lauluja (aboriginaalit siis).

Kolmas ja viimeinen paiva Fraserilla alkoi 27 km ajelulla rantaa etelaan. Rannoilla nopeusrajoitus on 75km/h, ja valilla siella pystyikin ajamaan melkein niin lujaa, mutta kun hiekka oli oikein pehmeaa, oli 40 km/h lahempana todellisuutta... Eli kun oltiin ajettu se 27km, parkkeerattiin auto rannalle ja lahdettiin kavelemaan polkua pitkin Lake Wabbylle. Polku muuttui pian hiekkadyyneiksi, ja maisema oli tosiaan kuin Saharasta. Lake Wabby on Fraserin syvin jarvi, ja se pienenee koko ajan, koska merelta pain tuleva tuuli siirtaa hiekkadyyneja jarveen.

Wabbylta ajettiin viela vahaksi aikaa Lake McKenzielle uimaan. Sitten pitikin jo menna odottelemaan lauttaa ja kotimatkaa. Ei saatu edes hajotettua autoa, ja kaikki muukin tavara oli tallella. Mutta hiekkaa oli IHAN joka paikassa.

Hervey Bayssa oltiin viela yksi yo, ja lahdettiin ajamaan Brisbaneen. Siella oltiin yksi yo tuttujen luona, ennenkuin jatkettiin maaranpaahan eli tanne Surfers Paradiseen. Taalla asuu Outi (entinen tyokaveri suomesta), ja muita suomalaisia, joiden kanssa oli tarkoitus viettaa joulu. Jouluksi kokattiin kinkku, perunalaatikkoa, lohta, kalkkunaa, ja vaikka kuinka paljon muita herkkuja. Sitten tietysti syotiin itsemme liian tayteen niinkuin jouluna pitaakin tehda. Illalla kaytiin jytaamassa paikallisessa yokerhossa.

Ai niin, loydettiin me taalta kamppakin, asutaan nyt kolmen makuuhuoneen talossa australilaisen ja uusi-seelantilaisen kamppiksen kanssa. Heti uuden vuoden jalken alkaa tyon etsinta. Taalla on niin paljon hotelleja ja resortteja jotta jos ei mitaan loydy niin johan on kumma! En muuten nyt saa laitettua taalta kuvia, taytyy tehda se huomenna.

Tags: Adventures

Comments

1

Moikka!

Teillä on nähtävää riittänyt, olen ahkerasti seurannut teidän kuulumisia ja nyt ajattelin laittaa vähän viestiä meidän perheeltä! Aleksi kasvaa kovaa vauhtia ja oppii kokoajan uusia asioita. Täällä vietettiin musta joulu ja muutenkin kelit on ollut inhottavat kun on niin pimeetä!

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2007!

Riikka, Timppa ja Aleksi

  Riikka Dec 28, 2006 7:15 AM

 

 

Travel Answers about Australia

Do you have a travel question? Ask other World Nomads.