Johan sitä on palattu Suomeen.
...puhumaan säästä.
Koska sitähän täällä tehdään. Puhutaan siitä, millainen sää on huomenna, millainen sää oli eilen ja millainen sää on nyt.
Asia, josta ei ole juuri tarvinnut kauheasti praattailla viimeisten kuukausien aikaan. Se on jotenkin niin suomalainen juttu.
En ole aiemmin ollut näin pitkää aikaa poissa Suomesta yhteen putkeen, vaikka olenkin vuoden verran asunut Suomen ulkopuolella alle 20-vuotiaana. Silloin oli kuitenkin pari loma-aikaa, jotka kävin pyörähtämässä Suomessa. Niinä aikoina sosiaalinen media ei kuitenkaan ollut 24/7 -meiningillä, jolloin ihmisten elämästä ei pysynyt koko ajan kärryillä. Nyt toisten ihmisten elämää kun pystyy seuraamaan niin helposti reaaliajassa oli sitten missä tahansa maailmaa. Jotenkin välillä reissussa ollessa tuntuikin, että eli kahta elämää yhtäaikaa: oli yksi elämä bittimaailmassa ja yksi siinä Etelä-Amerikassa.
Mutta ehkäpä juuri somen takia takaisinpaluu ei tuntunut niin oudolta. Tuli sellainen tunne, että noh, kaikkihan on ihan samalla tavalla. Eihän täällä mikään ole muuttunut. Entisen Mäkkärin tilalle tullut Subway. Siinäpä ne vuoden muutokset.
Vaikka eihän se aivan niin mene. Vuodessa kenen tahansa elämässä ehtii tapahtua vaikka mitä - ei sitä tarvitse merten taakse lähteä kokeakseen omassa elämässä seikkailuja tai muita mullistuksia. Mutta somen takia olen pysynyt niin hyvin perässä immeisten elämistä, että tänne asettuminen on sen suhteen ollut sujuvaa.
Olen sopeutujaihminen, joten en liikoja haikaile asioiden perään, jotka eivät siinä hetkessä ole mahdollisia. Lukuun ottamatta vappumunkkeja ja pääsisäimämmiä en hirveästi Etelä-Amerikan aikoinani kaivannut suomalaisia asioita, mutta kun minä pääsin sinne Helsinki-Vantaan lentokentän toiselle puolen, otin nokkani kohti Alepaa ja tartuin kaksin käsin kiinni kaupan hyllyn ruisleipäpussiin ja kylmäkaapin suolattuun voihin.
Nuita kahta asiaa saa kyllä etsiä kissojen ja koirien kanssa Suomen ulkopuolelta.
Suomessa ihmiset taitavat olla pääosin kotona tai Prismassa. Eipä niitä juuri muualla näy. Tulin bussilla pohjoiseen noin seitsemän tunnin verran ja mentiin useammankin kaupungin ja kylän lävitse eikä, vaikka aurinko paistoi heinäkuisena päivänä, niin kovin montaa kulkijaa näkynyt. Joku reippaiija sauvakävelyllä ja mummo rollaattorilla. Kuopiossa oli ehkä kolme ihmistä enemmän.
Yhteen asiaan olen myös huomannut kiinnittäväni katseeni: on mikä kauppa tahansa niin Suomen karkkihyllyt on melkosia atlantteja. Kyllä saapi sokeria niin eri muodossa, että sillä energialla seilaisi pidemmälle kuin Titanic.
Parastahan täällä on valo. Eipä ole viimeisen vuoden ajan tarvinnut miettiä, että onko saanut D-vitamiinia tarpeeksi - mutta valoisista öistä on ollut pulaa. Paikasta riippuen hämärä on alkanut laskeutua 18-19 aikaan ja yö on ollut sysipimeä. Suomen kesä on kyllä uskomattoman kaunis. Vaikka olisi kylmä. Tai vaikka sataisi ja taivas olisi täynnä harmaita pilviä.
Se valon määrä kesällä vain tuntuu niin ainutlaatuiselta. Siitä minä aina ulkomaalaisille puhun, että tulukee kahtomaan, muuten ette ymmärrä.
