28.4.2010 Pokhara, Nepal
Vihdoinkin ollaan taas sivistyksen (ja internetin) parissa melkein kolmen viikon vaelluksen jalkeen. Toisaalta oli aika mahtavaa olla uutisten, sahkopostien yms tavoittamattomissa 19 paivaa. Taitaa olla aika harvinaista nykymaailmassa.
Matkaan lahdettiin siis taalta Pokharasta 8.4. bussilla Besisahariin, josta Annapurna vuorijonon kiertava vaellusreitti alkaa. Nykyaan siella on tie pitemmallekin, ja moni lintsaa menemalla bussilla tai jeepilla pitemmalle, mutta mehan se sellaiseen lahdeta!Kavella pitaa alusta loppuun asti! Ensimmaisena paivana kaveltiin Besisaharista Ngadiin asti, noin 13 km. Korkeutta ei viela tassa vaiheessa ollut kuin 890m.
Heti alusta asti saatiin paalle aika hyva rytmi, kuudelta ylos, aamupala, seiskalta liikkeelle. Ngadista kaveltiin Jagatiin, ja matkan varrella oli ensimmainen kunnon ylamaki matkalla Bahundandan kylaan. Ja sen jalkeen oli tietysti ainakin saman verran alamakea. Talle paivalle osui viela toinenkin aika hurja ylamaki, joka oli niin jyrkka etta meni melkein nelinkontin kiipeamiseksi. Painavan rinkan kanssa tasapainon pitaminen on valilla aika haastavaa. Taman paivan paatteeksi korkeutta oli 1300m.
Toisena paivana seuraamme liittyi hassu ranskalainen poika, Hermes, jonka puheesta ei saanut mitaan selvaa. Hermes seurasi meita kuin varjo myos kolmantena paivana, kun kaveltiin 15 km Jagatista Dharapaniin. Taman paivan aikana jopa satoi vahan, mika oli aika kiva, koska ymparisto on tosi polyista, ja kun tuulee niin hiekkaa on joka paikassa. Kaveltiin taas noin kolmeen asti iltapaivalla, niinkuin aikaisempinakin paivina. Dharapani on 1900m merenpinnan ylapuolella, joten nousua tuli talle paivalle 600m.
Annapurna circuit on siita helppo vaellus, etta matkan varrella on sopivasti pienia kylia, joissa on majataloja. Mukana ei siis tarvitse kantaa telttaa, vaan ainoastaan makuupussi ja lamminta vaatetta. Yopyminen kahden hengen huoneessa maksoi 50-200 rupiaa, eli 50 sentista kahteen euroon. Joka paikassa kuitenkin odotetaan etta jokainen syo majatalossa jossa yopyy. Ruoka oli hyvaa ja melko edullista, tassa vaiheessa ainakin. Mita ylemmas mennaan, sita enemman nousevat myos hinnat.
Neljantena paivana nahtiin ensimmaiset lumihuiput! Annapurna ja Lamjung Himal. Myohemmin kun reitti nousi ylemmas, takanamme nakyi myos yli 8000m korkea Manaslu. Kilometreja kertyi 16,5 ja paivan paattyessa oltiin jo 2710m korkeudessa Chamessa. Taalla oli jo selkeasti kylmempi kuin aikaisemmin, illalla piti vetaista kerrasto paalle ja fleecea niskaan.
Viidentena paivana paastiin jo yli 3000 metriin! Paiva oli aurinkoinen ja lammin, ja reitti helppoa kavella. Ei jyrkkia ylamakia, vaan mukavaa tasaista nousua. Lounaalla Dhukur Phokarissa nautiskeltiin syomalla pizzat! Oli aika erilaista kuin mihin on kotona tottunut, mutta hyvalle maistui silti. Yoksi jaatiin Lower Pisangiin (3250m). Tassa vaiheessa piti ruveta kiinnittamaan huomiota siihen, kuinka paljon noustaan ylospain paivan aikana, koska vuoristotauti saattaa iskea kun ollaan yli 2500m korkeudessa. Oheneva ilma saattaa aiheuttaa paansarkya, ruokahaluttomuutta yms oireita, jotka kannattaa ottaa tosissaan. Jos oireista huolimatta jatkaa ylospain, voi seurauksena olla hengenlahto. Meilla ei onneksi ollut paansarkya, ja ruokahalukin oli ihan entisellaan.
Kuudennen paivan kavelymatka oli 16 km Pisangista Manangiin, jonne oli tarkoitus jaada kahdeksi yoksi, etta totuttaisiin korkeuteen ja ohuempaan ilmaan. Manangissa (3540m) kaytiin kuuntelemassa Himalajan pelastusyhdistyksen luento vuoristotaudista, ja se oli tosi hyva. Pelottava, mutta varmasti hyodyllinen. Tanaan sain myos opetuksen siita, miten voimakas aurinko vuoristossa on, poltin nimittain nenani. Aika kaivaa kunnon aurinkorasvat esille.
Manangiin jaatiinkin sitten kolmeksi yoksi, tuntui silta etta lepopaiva olisi paikallaan tassa vaiheessa. Lounaalle kaveltiin vahan matkaa takaisin pain, Munjiin, koska siella oli ravintola josta sai todella hyvia jakinjuustoleipia. Seuraavana paivana paatettiin tehda kavelyretki laheiselle jarvelle, joka oli 1100m korkeampana kuin Manang. Ylospain kavelyyn meni reilut nelja tuntia, ja alas 1,5. Maisemat oli Manangissa parhaat tahan mennessa, lumihuippuisia vuoria oli joka puolella: Annapurna 3, 4 ja 2 ja Gangapurna.
Yhdeksantena paivana noustiin Yak Kharkaan (4050m), ja vaikka matkaa vahan hidasti Tian vatsavaivat, olimme perilla yhden maissa. Tassa vaiheessa tunsimme jo monet muista vaeltajista, jotka kavelivat suurinpiirtein samaa tahtia kuin me. Iltaisin oli mukava istua majatalossa rupattelemassa muiden kanssa, jakaa kokemuksia ja matkatarinoita. Olo oli tassakin vaiheessa viela loistava, ei paansarkya eika muitakaan vuoristotaudin oireita. Olin onnekas myos kenkien suhteen, koska rakkoja en saanut missaan vaiheessa. Aika moni naytti jossain vaiheessa vaellusta niita saavan, toiset enemman ja toiset vahemman.
Yak Kharkan jalkeen olikin enaa yksi yo ennen vaelluksen korkeimman kohdan, Thorung solan (5416m), ylitysta. Yon vietimme Thorung Phedissa (4450m), ja kohti solaa lahdettiin kiipeamaan viidelta aamulla. Ensimmainen puoli tuntia kaveltiin pimeassa, ja tassa vaiheessa oli viela aika lammin. High Campin (4850m) kohdalla alkoi tuulla tosi kylmasti, ja taas sai lisata vaatetta paalle. Matka ylos oli aika rankka, ja ohut ilma teki hengittamisen hankalaksi. Hitaasti mutta varmasti tallattiin kuitenkin ylos asti! Kovin kauaa siella ei viitsinyt istuskella, sen verran kylmasti tuuli, ja meilla oli viela pitka matka edessa alas Muktinathiin (3800m). Alamaki tuntui jatkuvan loputtomiin, ja viimeistaan tassa vaiheessa oli todella kiitollinen etta olin ottanut vaellussauvat mukaan. Niista oli tosi paljon apua kun yrittaa tasapainoilla rinkka selassa kivikkoisella polulla. Mukhtinathiin saavuttiin iltapaivalla, ja siihen mennessa oli solassa alkanut paansarkykin jo lahtenyt. Venyttely, ruokaa ja lepoa, siina illan ohjelma.
Seuraavat paivat olikin sitten vain alamakea, osittain tieta pitkin, osittain polkua joka meni tien lahettyvilla. Tieta pitkin vaellettiin Tatopaniin asti, joka on kuuluisa kuumista lahteista (tato= kuuma, pani=vesi). Kuumassa vedessa oli hyva parannella rasittuneita lihaksia ja rentoutua seuraavan paivan nousua varten, edessa oli nimittain 1600m kiipeaminen Tatopanista Ghorepaniin (2870m). Tassa vaiheessa Tia oli sita mielta, etta kavely saa riittaa, ja han paatti menna Tatopanista bussilla Pokharaan. Jatkoin siis matkaa englantilaisen pariskunnan Jessin ja Philin kanssa. Paiva oli tosi kuuma ja kiipeaminen rankkaa, mutta suoriuduttiin tosi hyvin, ja saavuttiin Ghorepaniin seitsemassa tunnissa. Oltiin jo aikaisemmin paatetty, etta jaadaan Ghorepaniin kahdeksi yoksi, jotta saisimme levata ja tehda retken viereiselle Poon Hillille, josta nakee koko Annapurna vuorijonon seka Dhaulagirin. Paras aika siihen on auringon nousu, joten heratys oli 4.15 ja viidelta olimme jo Poon Hillin huipulla (3200m). Maisemat oli tosi hienot, ja todellakin kaymisen arvoiset. Kylma siella tuli pian, joten kauaa ei viitsinyt istuskella. Muuta ei sitten tehtykaan koko paivana.
Ghorepanista jatkoin matkaa Jessin kanssa kahdestaan, koska Phil halusi lahtea viela kaymaan Annapurnan perusleirissa, joka pidensi matkaa ainakin 7 paivaa. Minuakin vahan olisi kiinnostanut lahtea kaymaan siella, mutta jalat oli sita mielta etta eikohan 19 paivaa kavelya riita. Ghorepanista oli aikamoinen laskeutuminen Naya Puliin (1070m), josta hypattiin bussin kyytiin ja illalla oltiinkin jo Pokharassa, jossa Tia jo odotteli meita.
Viela on reilu viikko aikaa Nepalissa, en ole osannut paattaa mita haluaisin tehda. Tanaan pitaisi kuitenkin jotain paatoksia tehda, vaihtoehtoina olisi esim. koskenlaskua tai viidakkoretkea. Lauantaina Kathmandussa on iso maoistien lakko, jolloin kaikki paikat ovat kiinni ja tiet suljettu, joten sinne en ainakaan ole viela menossa. En tieda nakyyko lakko taalla mitenkaan. Vapuksi pitaa kuitenkin keksia jotain hauskaa :)
